Cheburekit ja rapea vodkataikina

tiistaina, toukokuuta 26, 2015

Moni varmasti tässä vaiheessa kysyy mikä chebu on kyseessä. Itsekin yllätyin, etten ainakaan nopeasti löytänyt netissä yhtäkään suomenkielestä reseptiä cheburekeille. Itse olen syönyt näitä rapeita piirakoita koko elämäni aikana ja tämänkin reseptin sain aikanaan äidiltäni. Chebureki on siis rasvassa paistettu yleensä lihatäytteinen puolikuun muotoinen piirakka. Toki paljon käytetään muitakin täytteitä kuten juustoa. Piirakan alkuperä taas hieman yllätti minua koska kuvittelin sen tulevan muualta. Ainakin kaikki tietävän wikipedian mukaan cheburekit ovat krimin tataarien kansallisruoka ja perinteinen myös Turkissa ja Kaukasian alueella. Toki nykyään herkullinen piirakka on ehtinyt levitä paljon laajemmallekin alueelle katuruoan muodossa.

Mikä sitten erottaa cheburekin muista lihapiirakoista? Minun mielestä se on ehdottomasti taikina, jonka kuuluu olla päältä rapea, ohut mutta kuohkea. Hieman kyllä ihmettelin äitini chebureki taikinan reseptiä. Valmistus hieman muistutti tuulihattutaikinan tekoa ja sen yllättävä ainesosa on vodka! Ikinä en ole aikaisemmin kuullut tällaista mutta vodka kuulemma tuo taikinalle just sen tarvittavan rapeuden ja kuohkeuden. Tämä ehdottomasti pääsee minun suosikkitaikinoiden listalle.


Täytteinä meillä olivat tällä kertaa perinteinen lihatäyte sipulin kera ja jääkaapissa olevien jämäjuustojen sekoitus. Molemmat mielestäni toimivat erinomaisesti ja ajattelin joskus kokeilla myös klassista feta-pinaattitäytettä. Jauhelihatäytteeseen lisätään hieman vettä tai piimää, näin piirakkaan muodostuu hieman lihalientä ja täytteestä tulee mehevä ja maukas. Lämpimästi suosittelen tätä reseptiä kaikille piirakan ystäville. Muokkailkaa täytteitä mielenne mukaan mutta ehdottomasti ainakin kerran kokeilkaa vodkataikinaa! 

Chebureki vodkataikina
n. 8 dl vehnäjauhoja
3,2 dl vettä
1 kananmuna
2 rkl öljyä
1 rkl vodkaa (tai mikä tahansa kirkas viina)
0,5 tl suolaa

öljyä paistamiseen 
  • Sekoita vesi, öljy ja suola kattilassa. Kiehauta. Ota kattila pois liedeltä ja lisää veteen 2 dl vehnäjauhoja nopeasti vatkaten, ettei seokseen muodostu paakkuja. Anna taikinan hieman jäähtyä.
  • Vatkaa jäähtyneeseen taikinaan kananmuna ja vodka. Lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan sekoittaen taikinaa käsin kunnes se ei enää tartu käsiin.
  • Kääri taikina kelmuun ja anna seisoa jääkaapissa puoli tuntia, jonka jälkeen vaivaa sitä hieman käsin ja anna seisoa jääkaapissa toiset puoli tuntia.
  • Ota valmiista taikinasta pingispallon kokoisia palloja ja kauli niitä halkaisijaltaan n.13 cm kokoisiksi n. 2 mm paksuiksi ympyröiksi. Levitä ympyrän toiselle puolelle 1 – 1,5 rkl jauhelihatäytettä ja sulje taikinaympyrän toiselta puolelta. Purista reunat tiukasti kiinni.
  • Lämmitä pannulla öljy ja paista puolikuun muotoiset cheburekit keskilämmöllä molemmin puolin. Älä kuumenna öljyä liikaa, ettei taikina pala ennen kuin lihatäyte kypsyy. 

Chebureki lihatäyte
700 g jauhelihaa
350 g sipulia hienonnettuna
1,5 tl jauhettua korinateria
1 ruukku tuoretta korianteria hienonnettuna
1,3 dl vettä tai 2,5 dl piimää
suola ja reilusti mustapippuria
  • Sekoita kaikki aineet keskenään, mausta ja tarkista maku. 

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Tämähän kuulostaa ihan meidän reseptiltä :) Just mietinkin mitä voisin tehdä jääkaapin jämäjuustoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuvat☺️ Nämä ovat sille hyviä, että täytteeksi kelpaa melkein mikä vaan!

      Poista
  2. Mullla on sellainen tunne että olen nähnyt tuollaista jossain kaukasialaisessa ravintolassa.Ja nimikin kertoo mistä alunperin tulee eli ottomaaneilta;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Nämä ovat siellä päin tosi suosittuja. Nimi tarkoittaa raakaa lihaa... ! Minä kyllä kypsensin omat😄

      Poista
  3. Minulle tuli mieleen, että mitä mahtoi olla (tai ehkä on edelleen) se tuote, mitä joskus myytiin nakkikioskeilla nimellä turkkilainen piiras? En ole tainnut koskaan testata, mutta tuskin ihan sama juttu kuitenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän lihapiirakat ovat kaikki about samanlaisia ainakin ulkonäöltään;) Maussa on sitten vähän enemmänkin eroja))

      Poista
  4. Sinä demoni siellä joka tämän reseptin keksit, oli aivan perseestä taikina tarttu kaikkeen maholliseen ja jauhoja kului loppujen lopuksi ainaki 12 desiä. Öljytkin roisku naamalle saatana (onneksi olin varautunu ja oli hiihtomaski)

    VastaaPoista

Instagram