Pakko myöntää, että raakakakut eivät ole minua täysin hurmanneet enkä oikein ymmärrä niiden ympärillä olevaa hypeä. Siis totta kai ne ovat se terveellisempi vaihtoehto herkkusuille eivätkä sisällä valkoista sokeria, jonka syömistä tietyissä piireissä joutuu jopa häpeämään. Mutta minulle ne eivät ole oikein maistuneet ja jätän mieluummin kakun syömättä kuin syön pahanmakuisen terveellisen version. En toki ole montaa raakakakkua maistanut, mutta ne harvat versiot ovat olleet makuuni liian raskaita ja oudon makuisia. Niissä kun on usein ongelmana herkkujen runsaus. Banaani, avokado, puoli kiloa pähkinöitä, kookosmaitoa, kookosöljyä.. välillä vähempikin riittäisi. Itse asiassa maistoin vain kerran erittäin hyvän makuisen raaka suklaakakun, joka oli Jotain maukasta – blogin takana olevan Marin valmistama. Se kakku maistui suklaalta ja pähkinöiltä, niin kuin pitääkin. Kakun resepti löytyy Marin tuoreesta Sitä parempi soppa-2 kirjasta.

Tämän kesän sään hyviin puoliin kuuluu se, että metsä on täynnä mustikoita. Moni bloggaaja onkin jo julkaissut omia herkullisia reseptejään mustikoista, ja minunkin piti valmistaa oma luotto mustikkapiirakka. Jostain syystä sain idean valmistaa ensimmäistä kertaa elämässä raa’an leivonnaisen, eli raa’an mustikkapiirakan. Koska minun tavallisen suosikki mustikkapiirakan reseptissä maistuu hieman manteli, käytin sitä tässäkin versiossa. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Vaikka olinkin hieman epävarma miten ainekset käyttäytyvät ja sain käyttää ensimmäistä kertaa psyllium jauhetta, piirakka maistui hyvältä. Totta, se on erilainen kuin perinteinen versio, mutta maukas ja maistuu mustikalle ja mantelille, ei muulle. 

Raaka mustikkapiirakka (n. 6:lle)

Pohja

80 g manteleita

7 kpl pehmeitä taateleita

pieni ripaus hyvää suolaa

Täyte

1 omena

0,5 dl manteleita

1 rkl kookosöljyä

0,5 rkl psyllium jauhetta

¼ tl vaniljaa

sitruunanpuolikkaan raastettu kuori

1 rkl vaahterasiirappia

3 dl mustikoita + 1 dl koristeluun

Ne, joille Mama Gastron blogi on tuttu, ovat huomanneet, että meidän perheessä ei onneksi ole muita ruokarajoitteita kuin henkisiä, ja yritämme yleensä kotona tasapainoilla kevyempien terveellisten ja tuhdimpien annosten välillä. Painotan kuitenkin, että ne raskaimmatkin annokset tehdään tuoreista raaka-aineista ja einekset eksyvät meille vain hätätapauksissa. Annosten kaloreita en ole ikinä aikaisemmin laskenut, vaikka joskus ehkä kannattaisikin. Yritämme kuunnella kehojamme ja ruokkia niitä sen mukaan, unohtamatta kuitenkaan ruoasta nautiskelua. Hieman ehkä jälkijunassa valtavirrasta olen viime aikoina kiinnostunut korvaamaan joitakin raaka-aineita hieman terveellisimmillä vaihtoehdoilla, näissäkin kuitenkin pyrkimys on olla tinkimättä mausta.

Niin kuin otsikkokin kertoo, tämä valmistamani pizza sisältää vain 395 kcal, ja se on todella vähän. En rupea väittämään, että tämä maistuisi samanlaiselta kuin perinteinen versio, mutta väitän että tämä on erittäin herkullinen annos! Pizzan pohja on valmistettu kukkakaalista ja annoksessa ei ole muuta rasvaa kuin vähärasvainen mozzarella. Näin 720 gramman annoksessa on vain 18 grammaa rasvaa. Jauhoina on käytetty vain yksi ruokalusikallinen mantelijauhoja. Kun valmistin pizzalle tomaattikastikkeen, en lorauttanutkaan minun tapojeni mukaan tilkkaa oliiviöljyä mutta silti lopputuloksena oli jostain syystä herkullisin tomaattikastikkeeni pitkään aikaan.  

Syy miksi olen niin kiinnostunut just tämän pizzan ravintosisällöstä, on minunrakas siskoni, joka harrastaa bikini fitnessiä kilpailumielessä. Hänellä on takana pitkä monen vuoden matka, jonka aikana hän on laihduttanut yli 20 kiloa ja kaksi vuotta sitten noussut lavalle pienissä bikineissä tuomariston arvosteltavaksi. Siskoni pitää myöskin Natalia Belousova - blogia josta löytyvät hänen koko tarina ja kehitys.Vaikka ihailen ja rakastan siskoani valtavasti, hän tuskin pahastuu kun sanon, että kokkaaminen ei ikinä ole ollut hänen vahvimpia puoliaan. Hänen poikansa on kyllä aina saanut kunnon kotiruokaa, mutta uusien ruokien kehittäminen ja improvisointi eivät häneltä luonnistu. Kun harrastuksena on bikini fitness, niin ruokaa on kuitenkin mietittävä koko ajan. Olen tottunut, että Natalia on aina jonkinlaisella dieetillä. Kalorimäärät vaihtelevat, mutta aina hän kulkee omien eväsrasioittensa kanssa ja syö vaikka keskellä katua jos kello niin sanoo. Olen huomannut hänen eväsrasioihin kurkistettuani, että niiden sisältö on kovin yksitoikkoista. Erittäin vähäkaloriset ainekset ilman rasvaa, sokeria ja maitotuotteita valmistettuja. Nyt hän on pyytänyt minua, ruokahullua kehittämään hänelle reseptejä jotka sopivat hänen dieettiin. Myös Natalian blogin lukijat ovat toivoneet vinkkejä ruokailuun ja urheilijan herkkuihin. Joten tulevaisuudessa Mama Gastro ajoittain tulee julkaisemaan reseptejä ruoista jotka sopivat fitness urheilijan tai muuten vaan keventävän ruokavalioon. Pakko sanoa, että tämä pizza on ollut niin suuri succeé kaikkien maistajien keskuudessa, että intoa kehittää uusia ideoita riittää. Tämä kyllä hieman muistuttaa kokkisota kilpailua, jossa keittiövaraston perustarvikkeet eivät ole kokin käytössä! 

Mozzarellapizza tomaatilla ja rucolalla - vain 395 kcal

Tomaattikastike

2 tomaattia kuutioituna

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

0,5 tl kuivattua oreganoa

1 tl kuivattua basilikaa

0,5 tl balsamicoa

suolaa ja mustapippuria

Pohja

350 g kukkakaalia

1 kananmuna

1 rkl mantelijauhoja (voit käyttää 2 rkl että pohjasta tulisi rapeampi)

suolaa

Täyte

100 g vähärasvaista mozzarella juustoa

kourallinen tuoretta rucolaa

n. 10 kpl tuoreen basilikan lehtiä

kourallinen kirsikkatomaatteja

suolaa ja mustapippuria

Koko pizzan (n. 720 g ) ravintoarvot: 

Päätin viime hetkellä osallistua ruokabloggaajien kuukauden haasteeseen, jonka aiheena on tällä kertaa kirsikka. Itse olen niitä, joille kirsikka maistuu parhaiten sellaisenaan ja sitä voi kulua erittäin paljonkin. Kypsennettäessä vaikka leivonnaisissa se mielestäni menettää oman viehätyksensä. Jääkaapissa oleva puolikas vuohenjuustopurkki antoi idean tälle yksinkertaiselle ja erittäin herkulliselle crostini reseptille. Näin kirsikka sai kaverikseen voimakkaampia makuja kuitenkaan kärsimättä liiallisesta kypsentämisestä. Nämä olivat ehkä helpoimpia ja parhaimpia kesäisiä iltapaloja mitä viime aikoina olen saanut maistaa.

Tämän reseptin otsikkoa miettiessäni aloin pohtia crostinin ja bruschettan eroja, molemmat kun ovat italialaisia täytettyjä paahdettuja leipäviipaleita. Tarkkaa määritelmää näistä ei tietenkään ole. Käsitteet ovat niin laajasti käytössä että versioita on joka makuun. Koko taitaa olla se suurin ero, kun bruschetta voi olla isokin ja hieman paksumpi oliiviöljyllä ja valkosipulilla maustettu rapea leipäpala, crostini on yleensä pieni ehkä patongista leikattu rapea viipale, joka toimii maukkaana suolaisena suupalana. Klassista bruschettaa ei välttämättä edes täytetä kun taas crostinien täytteissä vain mielikuvitus on rajana. Joten miksi ei kokeilisi kirsikkaa ja vuohenjuustoa?

Kirsikka-vuohenjuusto crostini (n. 4 kpl)

4 viipaletta patonkia hieman paahdettuna

2 dl kirsikoita kivet poistettuna

0,5 dl balsamicoa

2 tl sokeria

1 timjamin oksa

n. 50 g pehmeätä vuohenjuustoa

Jostain syystä kuvittelen, että aika monessa suomalaisessa kodissa pakastimesta löytyy lehti- tai voitaikinapaketti. Tämä on niitä harvoja eineksiä mitä löytyy meiltäkin ja sitä voi mielestäni kutsua jopa einesten tähdeksi. Taikina pelastaa jos ovelle ilmestyy odottamattomia vieraita, kun iskee yllättävä herkkuhimo tai on muuten vaan nälkä. Taikinan päälle tai väliin voi laittaa melkein mitä tahansa mitä kaapista löytyy ja herkullinen piirakka on valmis. Suosittelen myös köyhän miehen pain au chocolat – leivosta, jonka saat käärimällä suklaapalan taikinaan.

Tällä kertaa meillä voitaikinalevystä syntyi kylmäsavulohipiirakka, joka varmasti onnistuu vähemmänkin keittiössä viihtyvältä kokilta. Kahdessakymmenessä minuutissa ja olemattomilla valmisteluilla tämä lopputulos voisi koristaa jopa monen juhlapöytää, joten suosittelen!

Kylmäsavulohipiirakka tilli-persiljapestolla

 500 g valmista lehti- tai voitaikinaa

1 sitruuna

puolikas punasipulia ohuina viipaleina

1 tl kapriksia

1 rkl oliiviöljyä

1 dl creme fraichea

n. 150-200 g kylmäsavulohiviipaleita

1 kananmuna hieman vatkattuna

suolaa ja pippuria

2 rkl tilliä hienonnettuna

2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna

1 pieni valkosipulinkynsi hienonnettuna

1 rkl paahdettuja pinjansiemeniä

2 rkl raastettua parmesaania

1 dl oliiviöljyä

suolaa

Kun viimeksi valmistin porsaankyljyksiä, ihmettelin miksi niinkin harvoin tartun tähän lihapalaan. Hyvin valmistettuna se kilpailee monen paremman maineisen pihvin kanssa, eikä se ole hinnalla pilattu. Tällä kertaa silmä osui kaupassa Tammisen porsaan parilakyljyksiin, joita en aikaisemmin ole huomannut. En oikein tiedä mikä muu ero parila- ja tavallisella porsaankyljyksellä on kuin pidempi luu, joten asiasta tietoiset voivat kommentoida. Luullinen kyljys näytti kuitenkin jotenkin paljon hienommalta ja juhlavammalta joten päätin kokeilla tätä versiota. Liha olikin oikein pehmeää ja herkullista.

Kun tomaatit ovat kerrankin kauniin punaisia ja maukkaita, ajattelin kastikkeen sijaan keittää kyljyksille mausteisen tomaattihillon. Ja kuulkaa, yhdistelmä meni aivan nappiin. Kun vielä ikkunalaudalta löytyi sopivasti hieman tuoretta salviaa, jolla maustoin pihvikuorrutuksen, niin arki sai hieman juhlavamman ilmeen. Jos luulet pitäväsi tomaattihillosta, niin suosittelen valmistamaan vaikka kolmenkertaisen annoksen.

Porsaankyljys

3 kpl porsaankyljyksiä

2,5 dl hieman kuivunutta leipää

pieni kourallinen salvian lehtiä

2 rkl raastettua parmesaania

1 kananmuna hieman vatkattuna

n. 1,5 dl vehnäjauhoja

öljyä paistamiseen

suolaa ja pippuria

Tomaattihillo

500 g tomaatteja isoina kuutioina

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

0,5 dl valkoviinietiikkaa

100 g sokeria

0,5 tl raastettua inkivääriä

ripaus mustapippuria

1/6 tl maustepippuria

1/6 tl cayennepippuria

1/6 tl neilikkaa

suolaa

Kuukausi sitten vietin hienon viikonlopun Nurmeksen Break Sokos Hotel Bombassa hotellin järjestämän Karjalaisen ruoan innovointikilpailun merkeissä. Kokemuksista hotellista ja kilpailuannosten viimeistelystä huippukokki Jouni Toivasen johdolla voit lukea aikaisemmasta postauksestani. Kiitos hotellin mahtavan porukan pääsimme samana viikonloppuna osallistumaan myös Piirakoita, perinteitä ja Pielinen – perinneleivontakurssille. 

Kurssin vetäjänä toimi Männikkölän Pirtti – yritystäpyörittävä aivan mahtava tehopakkaus Ritva Ryttyläinen. Tämä rouva edistää karjalaista ruokaperinnettä ja piirakkakulttuuria niin kotimaassa kuin ulkomailla kovalla tarmolla ja koko sydämestä. Sen lisäksi että tämä monitoiminainen pyörittää monipuolista pitopalveluyritystä, joka sisältää kahvilan, ravintolan, majoituspalveluja ja piirakoiden leipomisen ja raakapakasteiden toimittamisen ympäri Suomea, rouva on myös ehtinyt suorittaa vastikään opinnot joihin sisältyy opintotyö karjalanpiirakoista. Joku on ehkä saattanut nähdäkin Ritvan esittelemässä omia tuotteita ainakin Helsingin Stockmannilla tai K-Supermarket Musta Pekassa.

Pakko myöntää, että minun tietämys erilaisista karjalaisen keittiön piirakoista oli tätä ennen mitätön. Toki olen karjalanpiirakan lisäksi kuullut muidenkin perinteisten piirakoiden nimiä mutta sen enempää käsitystä niistä ei minulla ollut. Alueen piirakoilla on kuitenkin pitkä historia. Ensimmäiset maininnat piirakoista Karjalan alueella ovat jo 1600-luvulta ja todennäköisesti ensimmäiset versiot toimivat tähderuokien uusiokäyttötapana. Hieman omituista on kuitenkin se, että nykyään karjalanpiirakoiden suosittuin täyte on riisi, joka ei edes kasva näillä leveysasteilla. Tälle Suomen ylpeyden aiheelle on EU:n myötä saatu nimisuoja joka mm. määrittelee karjalanpiirakan taikinan ainekset ja ryppyjen määrän. 

Bombassa järjestetyllä kurssilla saimme valmistaa karjalanpiirakoita, lanttusupikaita ja sultsinoita. Kaikilla näillä piirakoilla on sama taikina. Maukas ruis- ja vehnäjauhoista valmistettu ohueksi kaulittu kuori on täydellinen omassa yksinkertaisuudessan ja toimii loistavasti myös makeiden marjatäyteisten piirakoiden kanssa. Saimme myös maistella Ritvan valmistamia vatruskoja, pyöreitä piirakoita joiden taikinassa on käytetty soseutettua perunaa ja täytteenä ovat keitetyt ohrasuurimot. Nämä ovat hieman täyteläisempiä piirakoita kuin ruistaikinasta valmistetut ja haluaisinkin kokeilla valmistaa niitä muillakin täytteillä. Nimi vatruska tulee venäjän kielestä ja se usein hämmentää Suomessa matkustavia venäläisiä. Venäläisessä keittiössä vatruskoiksi kutsutaan samanmuotoisia hiivataikinasta valmistettuja makeita rahkatäytteisiä piirakoita.

Perinteisten, kaikille tuttujen karjalanpiirakoiden täytteinä yleensä toimivat riisi, peruna, ohra tai marjat. Lanttusupikkaat taas ovat puolikuun muotoisia suljettuja piirakoita, joiden lanttutäyte on hieman makeutettu siirapilla.  Sultsinoissa, jotka olivat minun ehdottomat suosikit, on samat elementit kun perinteisessä riisitäyteisessä karjalanpiirakassa, mutta jostain syystä minulle ne maistuivat täysin erilaisilta ja ne pääsivätkin minun herkkujen listalle. Voiko syynä olla hieman runsaampi voin määrä?! Sultsinoita varten ohuet taikina kakkarat paistetaan kuumalla hellanlevyllä tai sellaisen puutteessa kuumalla paistinpannulla. Valmiita taikinalettuja voidellaan toiselta puolelta voilla, täytetään riisitäytteellä ja kääritään rullaksi molemmilta reunoilta keskelle.  Minun on tarkoitus valmistaa näitä käärön muotoisia piirakoita lähiaikoina isompikin satsi, mutta Ritvan resepti tulee jo tämän jutun lopussa.

Kurssilla huomattiin, että perinteisen karjalanpiirakan valmistelu vaatii näistä kaikista eniten taitoa ja harjoittelua. Oli ilo katsoa miten Ritva kauli taikinasta täydellisen pyöreitä ohuita kakkaroita. Kaulin suorastaan tanssii hänen käsissään. Hieman se vaati meiltä muilta harjoittelua, mutta yllättävän nopeasti omaksuimme tämänkin taidon. Piirakoiden rypyttäminen on taas oma taitolaji. Jokaisen emännän karjalanpiirakkahan on omanlainen ja rypyttämiseen löytyykin monta tekniikkaa. Oikeaoppisesti rypyttäminen aloitetaan aina kahdella kädellä keskeltä ja edetään ensin symmetrisesti ylöspäin. Tämän jälkeen rypyttämistä joko jatketaan keskeltä alaspäin tai piirakka käännetään ja jatketaan rypyttämistä taas ylöspäin. Tämä taitolaji taitaa olla asiasta tietäville aika tärkeä seikka ja ensikertalaisille piirakkavalmistelussa se pelottavin kohta. Suosittelen noudattamaan näitä ohjeita, tuleehan näin piirakoista paljon kauniimmat ja tasaisemmat kuin epämääräisen rypyttämisen jälkeen, joten kaikki vaan rohkeasti kokeilemaan.

On hienoa, että Suomessa löytyy sellaisia ihmisiä kuin Ritva Ryttyläinen, jotka perustavat liiketoimintansa vanhojen perinteiden ympärille, siirtäen tietämystä ja perinteitä seuraaville sukupolville ja samalla edistävät Suomalaista kulttuuria muualla. Nostan hattua! Jos kuljette Pohjois-Karjalassa ja aihe kiinnostaa niin suosittelen piirakkakurssia lämpimästi. Jotta teillä olisi toinenkin hyvä syy matkustaa Nurmekselle, järjestän yhteistyössä Sokos Hotel Bomban kanssa blogin lukijoille arvonnan jonka palkkiona on kahden hengen yhden vuorokauden majoitus Sokos Hotel Bombassa! Osallistumaan arvontaan pääset Mama Gatsro –blogin Facebooksivulla tykkäämällä Mama Gastroa ja kommentoimalla löytyykö sinulla suosikkeja perinteisistä karjalaisista herkuista. Arvontaan voi osallistua 17. – 23.7.2015 välisenä aikana ja osallistumissivulle pääset tästä linkistä.

Sultsinat (n. 100 kpl)

Kuoritaikina

4 dl vettä

1 dl maitoa

3,5 tl suolaa

8 dl ruisjauhoja

3 dl vehnäjauhoja

voisulaa

Riisipuuro

n. 1 l vettä

nokare voita

7,5 dl riisiä

n. 3 l maitoa

5 tl suolaa

Punajuuria mielletään syksyisiksi tai talvisiksi juureksiksi. Ja onhan se näin, että kun lyhyeen kesän aikana on kerrankin mahdollisuus nauttia monipuolisesti ihanista tuoreista kasviksista, juurekset kannattaa jättää pimeämmille kuukausille. Mutta kun näen pieniä kesäpunajuuria, en pysty kävelemään ohi. Tiedän, että punajuuria ei suositella syödä raakoina mutta kesällä sorrun siihen silloin tällöin. 

Tällä kertaa suunnitelmissa oli marinoida juurekset. Ollessani vastikään lomalla Turkissa, ihastuin heidän versioon marinoiduista punajuurista mutta en vielä saanut aikaiseksi etsiä sen tyyppistä reseptiä, joten hieman oikaisin ja sen sijaan että marinoisin keitetyt punajuuret, maustoin ne jo keitinvaiheessa. Näin maku on lempeästi ja tasaisesti imenyt juureksiin ja kaipasi vain pientä viimeistelyä sitruunanmehulla ja öljyllä. Annokseen tietenkin eksyi myös punajuuren paras ystävä vuohenjuusto. Nehän täydentävät toisiaan. Pisteenä iin päällä taas toimii suolainen granola joka toi salaatille rapeutta, ryhdikkyyttä ja ihanan maun. 

Punajuurisalaatti ja suolainen granola

n. 6 kpl pientä punajuurta

1 l vettä

2 dl punaviinietiikkaa

1,5 dl sokeria

¼ tl chilihiutaleita (tai vähemmän)

2 tl suolaa

1 iso valkosipulikynsi hieman murskattuna

2 timjamin oksaa

2 rakuunan oksaa (tai rosmariinin)

1-2 rkl sitruunanmehua

1 rkl oliiviöljyä

n. 75 g pehmeätä vuohenjuustoa

tilkka maitoa

Suolainen granola

1 rkl kaurahiutaleita

1 rkl pistaasipähkinöitä karkeasti rouhittuna

1 rkl auringonkukan siemeniä

1 rkl kurpitsan siemeniä

1 rkl seesamsiemeniä

1 tl valkuaista (halutessa)

0,5 tl sormisuolaa

Vietettyämme melkein kaksi viikkoa täyden ylläpidon hotellissa kotiin palattua teki mieli hieman keventää ruokavaliota. Mutta koska mieheni on vannoutunut lihansyöjä, ihan kasvislinjalle ei tässä taloudessa helposti pysty siirtymään.

Lihatiskillä miettiessä silmään osuivat hyvännäköiset karitsan entrecôte pihvit joita en aikaisemmin ikinä valmistanut. Viime kesänä kun olin ostamassa lihaa grilliin ja kuvittelin että entrecôte kuin entrecôte sopisi. Ystävällinen lihamestari kuitenkin varoitti, että karitsan entrecôte on siihen liian sitkeä. Nämä sanat ovat saaneet minut jättämään kyseisen lihapalan jatkossakin tiskille. Nyt kuitenkin uskalsin kokeilla tätäkin eikä varmasti jää viimeiseksi kerraksi. Niin kuin monen muunkin sitkeän lihan kanssa tässäkin ratkaisuna on pitkä kypsymisaika. Kolmen tunnin paistoajan jälkeen liha suorastaan sulaa suuhun ja maku on paljon hienostuneempi kuin esimerkiksi potkalla.

Koska ensimmäisiä kotimaisia mansikoitakin piti kokeilla, karitsa sai kaveriksi salaatin klassisella ja hyväksi todetulla mansikka-vuohenjuusto yhdistelmällä. Ja koska mansikka rakastaa balsamicoa, maustoin sillä keitinliemestä helposti valmistettavan kastikkeen. Herkullinen kesäinen annos!

Suussa sulava karitsan entrecôte ja balsamicokastike

4 karitsan entrecôte pihviä (n.700 g )

1,5 dl punaviiniä

n. 4 dl vettä

3 timjamin oksaa

5 persiljan oksaa

3 valkosipulikynttä viipaleina

4 kpl kokonaisia maustepippureita

10 kpl kokonaisia mustapippureita

1 laakerinlehti

1 rkl hunajaa

suolaa ja pippuria

Balsamicokastike

2,5 dl pihvien paistinlientä

2 rkl balsamicoa

2 rkl ruokosokeria

Mansikka-vuohenjuustosalaatti

n. 150 g rukolaa

0,5 l mansikoita

200 g vuohenjuustoa

Lapsen syntymän jälkeen matkustustottumukset yleensä muuttuvat ja näin kävi meillekin. Matkustusintoa poikamme ei meiltä kuitenkaan ole vienyt, vaan olemme kahden vuoden aikana reissanneet kolmestaan jopa hävyttömän paljon. Joukkoon on mahtunut niin kaukolomia kuin pitkiä kaupunkiviikonloppuja. Olemme myös pari kertaa eksyneet pakettimatkalle ns. lapsiystävällisiin hotelleihin Euroopan kohteissa ja niihin lomiin en ole ollut erityisen tyytyväinen. Silloin kuvittelin, että niin kauan kun poika on pieni ja kaipaamme hotellissa erilaisia leikkipaikkoja, lapsialtaita ja mikroja, niin meidän kohtalona on tyytyä ruuhkaisiin hotelleihin, joissa lasten kiljuntaa riittää aamusta iltaan, vesipyssyn roiskeet osuvat silmään, uima-allaspaikkoja pitää varata jo kukonlaulun aikaan ja ravintolan lounas koostuu pääosin spagetti bolognesesta ja ranskalaisista. Näitä matkoja on kuitenkin mainostettu neljän tähden tasoisina ja hinnatkin ovat olleet sen mukaisia. Oltuamme pari kertaa omatoimimatkoilla Thaimaassa näimme, että rauhallinen tasokas hotelli, jossa viihtyvät muutkin kuin lapsiperheet voi tarjota lapsille viihdykettä ja vanhemmille hienon ja rentoutuvan lomaympäristön. Viime vuonna teimme nopean päätöksen lähteä kesäkuussa Turkin Sideen, josta molemmilla oli aika paljon ennakkoluuloja. Paikka, palvelu ja ruoka kuitenkin yllättivät positiivisesti niin paljon, että helppoa lomaa etsiessä suuntasimme Turkkiin myös tänäkin kesänä, tällä kertaa Belekiin.

Belek on suosittu kohde golfaajien keskuudessa ja mekin saimme paikasta ja matkajärjestäjästä vinkin ystävältämme, jolla ei ole lapsia ja hänen matkustuskriteereinä on korkea palvelutaso ja laaja golfkenttien tarjonta. Koska miehenikin on innokas golfaaja ja hänen on vaikeata kuvitella kahden viikon etelän lomaa ilman golfia, vaihtoehto kuulosti hyvältä ja varasimmekin hyvissä ajossa lentoliput Alanyaan. Kaikki muut matkajärjestelyt ulkoistimme turkkilaiselle golfmatkajärjestäjälle Bilyana Golf Holidaysille, josta ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa. Tiedustelusähköpostin jälkeen Bilyanalta tuli erilaisia hotelli- ja golfkierrosvaihtoehtoja, joista piti vain valita mieltymyksen ja hinnan mukaan. Tämän jälkeen he hoitivatkin hienosti kaiken – hotellivaraukset, kaikki kuljetukset tasokkailla autoilla, golf kierrokset ja muut toiveemme, jotka eivät mitenkään liittyneet golfiin eikä hotelliin.  Koko loman aikana yhteyshenkilö oli yhteydessä meihin ja varmisti että kaikki sujuu niin kuin pitää. Bilyanan palvelu oli niin mutkatonta ja sujuvaa, että sellaista jäämme kaipaamaan muilta matkajärjestäjältä. Lisäksi paketin hinta oli erittäin kilpailukykyinen. 

Majoituspaikaksi valitsimme Gloria Verde hotellin, joka on yksi kolmesta samalla alueella sijaitsevista Gloria hotellista. Vielä muutama vuosi sitten en ymmärtänyt niitä, jotka valitsivat all inclusive – hotelleja. Silloin olin sitä mieltä, että lomalla pitää iltaisin käydä eri paikoissa syömässä ja muutenkin liikkua ja nähdä mahdollisimman paljon. Mutta nykyään ymmärrän kaiken all inclusive hotellien tarjoamasta ihanuudesta. Kulkemiseen ei tarvitse tuhlata aikaa, ruokaa on aina tarjolla ja samalta alueelta löytyy kaikki tarpeellinen. Gloria Verde alue on erittäin laaja ja sisältää myös kaksi golf kenttää, joten muiden hotellien olemassaoloa ei missään vaiheessa edes huomaa. Meren rannalla pinjametsän keskellä sijaitsevalta alueelta löytyi kaikki mitä kaipasimmekin. Uima-allas pienillä liukumäillä, varjossa oleva ulkoleikkipaikka ja erittäin hyvin varustettu iso leikkihuone, jossa aivan ihanat nuoret naiset ja miehet pitävät pienistä huolta ja jaksavat loputtomasti keksiä heille ajanvietettä. Tämä turkkilaisista ja ukrainalaisista nuorista koostuva kids clubia pyörittävä jengi sai meiltä erittäin paljon kiitosta, vaikka emme vielä saaneetkaan jättää poikamme heidän hoitoon nuoren ikänsä takia. Nämä nuoret ottivat jokaisen lapsen tarpeet huomioon ja pitkästä työpäivästä huolimatta eivät hymyt eikä iloinen asenne hyytyneet hetkeksikään. Luonnollisesti lasten kerhon työntekijät eivät puhuneet suomea, mutta se ei ainakaan lapsia näyttänyt haittaavan. 

Hotelli ei ole unohtanut aikuisia asiakkaitakaan järjestämällä monipuolisia urheiluaktiviteetteja, ja jos intoa riittää kotiin voi palata paremmassa kunnossa kuin on lähtenyt ympärivuorokautisesta ruokatarjoilusta huolimatta. Kuten Turkissa on tapana, hotellissa tietenkin löytyy hamam – sauna, erilaisia sisäuima-altaita ja kauneushoitola erittäin monipuolisilla palveluilla. Vaikka hotellissa on 300 huonetta, missään vaiheessa se ei tuntunut ruuhkaiselta. Itse asiassa alueella vallitsi rauhallinen, jopa seesteinen tunnelma. En tiedä mikä oli varaustilanne meidän loman aikana mutta luulisin, että heinäkuun alku on vuoden kiireisimpiä aikoja. Niin ranta- kuin allasalueilla sai vapaasti valita mieluisan paikan ja ravintoloissa buffet pöydässä ei ollut tietoakaan jonoista tai ruuhkasta.

Nyt hieman siitä all inclusive- hotellien tärkeimmästä kriteeristä, ruoasta. Gloria Verdessa oli yksi buffet ravintola, jossa tarjottiin aamiainen, lounas ja illallinen. Ruoka-alue koostuu sisä- ja ulkotiloista, jossa tarjoilijat hoitivat juomapuolen ja muut erikoistarpeet. Tunnelmasta ravintola sai meiltä heti plussaa. Ei ollut isoa ruokalamaista tilaa vaan kaikki ruoat oli aseteltu hienosti samalla tavalla kuin se olisi tehty pienemmässäkin paikassa. Pöytiä aina koristivat valkoiset liinat ja kangasservietit ja hovimestari toivotti ovella tervetulleeksi. Tiedän, moni ei pidä näitä erityisen tärkeinä, mutta nämä pienet seikat joita ei välttämättä huomaa kun ne toimivat mutta varmasti huomaa kun ne puuttuvat, nostivat meidän kokemusten tasoa ja tuovat varmasti hotellille paljon kaivattuja tähtiä.

Kulinaristisia ilotulituksia kaipaaville en välttämättä suosittele buffet pöytää mutta maukasta, monipuolista ja tuoretta ruokaa se oli täynnä. Turkkilaisen ruoan ystävänä minulla ei ollut ongelmana löytää joka päivä lautaselle jotain herkullista ja uutta. Illallisen teema vaihtui joka päivä mutta kokit olivat aina valmiina grillaamaan valitsemiamme kaloja ja pihvejä, ja salaattipöytä notkui erittäin herkullisista vihanneksista kaikissa mahdollisissa muodoissa. Myös perinteisten ns. eurooppalaisten ruokien ystäville löytyi pastaa, pizzaa jne. Hedelmä- ja jälkiruokapöytää taas voisin kuvailla pitkään. En laskenut montako erilaista kakkua ja leivonnaista sieltä löytyi, mutta varmasti jokaiselle jotakin. Meidän poikamme ei ehtinyt maistaa jokaista tarjolla olevaa suklaakakkua vaikka kovasti yrittikin. Parhaan sesongin keskellä hedelmät taas olivat niitä parhaita antimia ja kunnon makupommeja. Hotellin alueella oli myös aasialainen ja ranskalainen a la carte ravintolat all inclusive asukkaiden käytössä kaksi kertaa viikossa. Myös kahden muun Gloria hotellin ravintoloita olisimme voineet käyttää puoleen hintaan. Baarien lisäksi ranta- ja allasalueilla oli kaksi ravintolaa jotka tarjosivat ruokaa silloin kun pääravintola on kiinni. Meidän suosikkeihin taas kuului päärakennuksessa sijaitseva kahvila, jonka leivonnaisten tarjonnasta moni helsinkiläinenkin kahvila voisi olla kateellinen. Vaikka meidän poika söi kiltisti ns. aikuisten ruokaa, hotelli oli ottanut lapsivieraiden ruokailutarpeet erittäin hyvin huomioon. Lapsille oli oma ruokalista, josta ruokaa pystyi tilaamaan ympärivuorokauden ihan minne päin hotellia vaan. Myös leikkipaikan keittiön jääkaapissa löytyy jogurttia ja hedelmiä, joita voi tarjota pienemmille päivän aikana.

Myönnän, että aikaisemmin meillä oli hieman ennakkoluuloja Turkkia kohden. Mielikuva ehkä hieman epäsiististä paikasta, jossa ärsyttävät äänekkäät kauppiaat eivät antaa turisteille rauhaa kuitenkin muuttui täysin. Hotellialueella vallitsi tunnelma kuin monessa eurooppalaisessa hotellissa kun taas vieraanvaraisuus ja palvelun taso olivat varsin lähellä Aasian hotellien tasoa. Siisteys joka vallitsi joka paikassa yllätti eniten. Onkohan käynyt niin, että Euroopan perinteiset lomakohteet ovat jääneet makaamaan laakereilleen ja vuosi vuodelta menettävät hohtonsa, kun taas Turkki alkaa pikku hiljaa päästä vanhasta ”basaari” maineestaan ja huomaamatta kiilaa palvelu- ja tarjontatasollaan ohi. Kun tarkastelee suomalaisten matkajärjestäjien tarjontaa, Turkin matkat ovat yleensä edullisemmasta päästä. Toki Gloria Verde hotelli ei ole yksi niistä, mutta pienen vertailun jälkeen kuitenkin uskallan väittää, että Turkki tarjoaa parhaimpia hinta-laatusuhteita varsinkin pientä luksusta kaipaaville.  Joten kun seuraavan kerran suunnittelet perheen etelän lomaa, suosittelen harkitsemaan myös tätä vaihtoehtoa.

Totuuden nimessä kerron hieman myös meidän viimeisestä vuorokaudesta Turkista, josta ei jäänyt yhtä ruusuista kuvaa. Koska lentomme kotiin oli Alanyasta joka sijaitsee yli kahden tunnin ajomatkan päässä Belekista, vaihdoimme viimeisen hotelliyön Alanyassa sijaitsevaan hotelliin, jotta pystyimme matkustamaan sinne jo edellisenä päivänä ja säästäisimme poikaamme pitkältä matkustuspäivältä. Hotellin piti olla tasokas neljän tähden tasoinen paikka, johon myös monet suomalaiset matkustavat tunnetun matkatoimiston kautta. Hotellin nimeä en edes halua mainita koska yövyimme siellä vain yhden yön emmekä saaneet koko kuvaa hotellin toiminnasta ja palveluista. Totuus oli kuitenkin se, että se mitä näimme, oli erittäin kaukana meidän kokemuksista Belekin hotellista, ja valitettavasti paljon huonompaan suuntaan. Myös se muutama tunti mitä vietimme kaupungin keskustassa, ei jättänyt mitenkään positiivista kuvaa. Toki liikuimme pääkadun tuntumassa, joten kattavaa kuvaa kaupungista emme pystyneet muodostamaan. Uskon, että Alanya pystyy tarjoamaan paljon sinne matkustaville, me kuitenkin tällä kertaa koimme pienen pettymyksen joten Belek on minun vahva suositus.

Blogissa on ollut viime päivinä erittäin hiljaista ja syynä siihen on tietenkin kesäloma, jota vietämme tällä hetkellä perheen kesken Turkin Belekissa. Lomasta tulee pian oma postaus, mutta jottette unohda minua täysin, niin kaivoin arkistosta paistetun kukkakaalin reseptin. Tämä ei ole ehkä niiden kuumimpien kesäpäivien ruoka, mutta suosittelen kokeilla heti kun pahimmat helteet hellittävät. Varsinkin kun kotimaisen kukkakaalin sesonki on alkanut. 

Itse rakastan kukkakaalia kaikissa muodoissa. Minulle se kelpaa raakana, paistettuna, soseutettuna tai vaikkapa marinoituna. Jostain syystä se kuitenkin jakaa mielipiteitä ja muistankin kun opiskeluvaihdossa asuessani Ruotsissa kimppa asunnossa, yksi kämppiksenä ollut ystävä lähti aina ulos lenkille kun minä ja Kärähtäneet blogista tuttu Heidi keitimme tätä ihanaa vihannesta. Mieheni taas yleensä suostuu syömään kukkakaalia vain raakana, joten ilahduin kun tämä paistettu versio kelpasi hänellekin. Syynä on kuulemma kukkakaalin rapeus joka yleensä häviää valmistuksessa.

Paistettu kukkakaali

 500 g kukkakaalia

2,5 dl vehnäjauhoja

3 dl hapollista kivennäisvettä

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

öljyä paistamiseen

1 sitruuna tarjoiluun