Gochujang lohikulho

lauantaina, elokuuta 06, 2016


Eihän siitä ole kuin muutama viikko kun blogissa oli ns. raa’an lohen resepti tatakimuodossa ja taas toistan itseäni. Eihän sille voi mitään, kun johonkin tulee vaan jonkinlainen himo päälle. Tällä kertaa käyttöön meni jääkaappiin unohdettu korealainen gochujang chilitahna ja muutenkin annoksesta tuli ruokaisa ja trendikäs kulhoruoka. Meinasin kutsua annosta korealaiseksi Bibimpap – kulhoksi, mutta luulen, että oma versio on sen verran kaukana alkuperäisestä, että ihan lohikulho riittää. Kulhoruokien ihanuus on se, että niissä voi yhdistää melkein mitä vaan ja yleensä reseptiikka joustaa yllättävänkin hyvin, kunhan homma ei lähde täysin käsistä. Tällä kertaa mausteista lohta täydensivät seesamisienet, raikkaat minttu-kurkut ja vihreät ja ravintorikkaat pinaatti ja silmusalaatti.  Hieman riisiä pohjalle ja kokonainen ateria on syntynyt.


Gochujang marinoitu lohi

400 g lohta pieninä kuutioina
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

2 rkl kevätsipulia hienonnettuna
1-2 rkl soijakastiketta
1 rkl gochujang chilitahnaa
1,5 rkl paahdettuja seesamisiemeniä
1,5 rkl seesamiöljyä
0,5 tl hunajaa
suolaa ja pippuria

Gochujang maustekastike

0,5 dl gochujang chilitahnaa
2 tl hunajaa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1-2 rkl vettä

Seesamisienet

200 g herkkusieniä
2 rkl öljyä paistamiseen
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl seesamisiemeniä
suolaa ja pippuria

Minttu-kurkut

1 kurkku ohuina viipaleina
1,5 rkl riisiviinietiikka
pieni kourallinen mintunlehtiä
suolaa ja pippuria

  • Tarjoiluun - keitetty riisi, pinaattilehdet, silmusalaatti
  • Valmista gochujang lohi sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku, mausta suolalla ja pippurilla ja anna maustua jääkaapissa 1 -3 tuntia.
  • Valmista gochujang kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
  • Valmista sienet paistamalla ne öljyssä kypsiksi. Lisää joukkoon seesamiöljy, mausta suolalla ja pippurilla ja paista vielä hetken.
  • Mausta kurkkuviipaleet riisiviinietiikalla, suolla ja pippurilla. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon mintunlehtiä.
  • Kokoa kulhot annostelemalla pohjalle riisi ja loput täytteet päälle. Mausta hieman gochujang maustekastikkeella.  

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Telepatiaa, taas kerran! Meilläkin on kulutettu gochujangia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Hieman nauratti kun huomasin teidän siivet;)

      Poista
  2. Kiva idea maustaa gochujangilla lohta! Meillä tahnaa on kulutettu ihanaan kimchipossuun sekä korealaisiin makkaroihin. Seuraavana siis listalle tämä kalaruoka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi makkaroihin..minäkin haluan! Joo, kokeilin ensimmäistä kertaa lohen kanssa ja mielestäni toimii oikein hyvin:)

      Poista
  3. Herkulliselta kuulostava annos!Namskis

    VastaaPoista

Instagram