Yrttinen freekeh – salaatti zaatar fetalla

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2016


Trendikkäitä toinen toistaan terveellisempiä viljamuotoja on tullut Suomen markkinoille viime aikoina säännöllisin välein. Mitään uusia lajikkeita ei kukaan ole tietenkään keksinyt, vaan monessa tapauksessa hoksaamme vaihtaa pitkälle jalostettuja lajeja ikivanhoihin ja länsimaissa unohdettuihin tai ei ikinä tänne asti maailmaa päässeitä. Nyt kun meidänkin perheessä kvinoasta on tullut liiankin tuttu ja turvallinen raaka-aine, niin piti tietenkin maistaa myös freekeh vehnää. Olen monesti törmännyt freekeheen ulkomaalaisissa ruokalehdissä ja tv-ohjelmissa, mutta Suomessa en sitä ole kaupoissa huomannut, joten pitihän sitä kokeilla heti kun se tuli vastaan. Marketin hinta vielä vähän kirpaisee, joten ajattelin metsästää tätä herkkua joistain etnisistä kaupoista.


Freekeh on siis vanha arabialainen vehnälaji ja käytännössä tarkoittaa kypsymättöminä kerättyjä vehnäjyviä. Ulkonäöltään se muistuttaa hieman vihreäsävyistä täysjyväriisiä. Sen väitetään kuitenkin olevan huomattavasti terveellisempää kuin tavallisen vehnän. Kuidun, proteiinin ja erilaisten mineraalien määrä on moninkertainen. Koska pidän todella paljon täysjyväriisistä, freekehistakin tuli saman tien suosikkini. Todella täyttävä herkullinen vilja on erinomainen erilaisten salaattien pohjana mutta kyllä se minulle maistuisi sellaisenaankin. Varman päälle valmistin tosi yrttisen itämaisen salaatin zaatar fetalla ja sehän toimii hyvin. Jos haluat poiketa pääsiäispöydän perinteisistä lampaan lisukkeista, niin tässä on loistava vaihtoehto.


Yrttinen freekeh – salaatti zaatar fetalla


200 g freekeh – vehnää
1 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 kourallista mintunlehtiä
n. 70 g mustia oliivia karkeasti hienonnettuna
yhden sitruunan mehu
100 g pehmeätä feta juustoa
n. 1,5 -2 rkl zaatar maustesekoitusta (resepti täällä)
suolaa ja pippuria

  • Keitä freekeh vedessä pakkauksen ohjeiden mukaan. Valuta tarvittaessa ylimääräinen vesi.
  • Mausta freekeh valkosipulilla, oliiveilla, mintunlehdillä ja sitruunanmehulla. Sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla.
  • Rikko feta reiluksi paloiksi ja pyöritä palat zaatar- mausteseoksessa. Lisää juusto salaattiin. 

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Freekeh on tosi hyvää,kiva että sitä nyt saa Suomestakin.Olen sitä tuonut aiemmin tuliaisinakin täältä kun sitä ei aikaisemmin ole saanut teilläpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se hieman yleistyy niin olisi paremmin saattavilla ja hintakin voi vähän laskea;)

      Poista
  2. Herkullisen tuntuinen lisuke vaikka mille - tätä pitää tehdä ensi tilassa. En ole vielä kokeillut freekehiä, sekin lisätään ostoslistalle heti. Sinulla on kiva twist resepteissäsi :)) Aurinkoista viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Freekeh nousi heti suosikkien listalle. Ihanaa viikkoa sinullekin:)

      Poista
  3. Olen aivan rakastunut freekehiin! maistoin sitä ensimmäistä kertaa viime viikolla ja blogiinkin on tulossa reseptiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Mietin vaan mistähän sitä saisi vähän isommissa pakkauksissa kuin 300g..;)

      Poista

Instagram