Raparperi-mantelikakku

tiistaina, toukokuuta 31, 2016


Raparperi on se mistä Suomi nyt leipoo, ja hyvä näin, kun aikainen kesä ei meitä muulla paljon hemmottele. Tänään radiosta kuulin uudesta ”somehitistä”, joka meni minulta toistaiseksi täysin ohi, nimittäin grillattu pekoniin kääritty raparperivarsi. Ei kuulosta yhtään pahalta. Raparperi kuuluu ehdottomasti minun kesäsuosikkeihin. Makeaan tai miksi ei jopa suolaiseen yhdistetty herkullinen kirpeä varsi sopii täydellisesti kesäisiin makuihin. Vaikka tänne blogiin asti ei yhtään raparperireseptiä tänä vuonna ole ehtinyt tulla, paria on jo ehditty kokeilla, kiitos työkaverin anopin raparperipuskien.


Makea ja kostea mantelipiirakka sopii mielestäni raparperin kaveriksi melkein täydellisesti. Valmistamisessa ei ole monimutkaisia vaiheita, vaan tässä pärjätään niin sanotusti yhden kulhon taktiikalla. Hyvin peitettynä säilyy piirakan mehevyys parikin päivää, joten resepti toimii erinomaisesti myös stressittömien juhlien etukäteisvalmisteluihin. 



Raparperi-mantelikakku

 2,5 dl + 1 rkl sokeria
125 g voita
2 isoa tai 3 pientä kananmunaa
2,5 dl paksua maustamatonta jogurttia
puolen sitruunan raastettu kuori
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl jauhettua kardemummaa
ripaus suolaa
350 g raparperia paloina
0,75 dl mantelilastuja
tomusokeria koristeluun

  • Vaahdota 2,5 dl sokeria ja huoneenlämpöinen voi keskenään. Lisää kananmunat yksitellen ja jatkaa vatkaamista. Lisää jogurtti ja vatkaa tasaiseksi.
  • Sekoita vaniljasokeri, vehnäjauhot, mantelijauhot, leivinjauhe, ruokasooda, kardemumma ja suola keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan vähän kerrallaan ja sekoita vatkaamatta liikaa.
  • Voitele 26cm kokoinen kakkuvuoka ja levitä pohjalle puolet taikinasta. Puhdista, kuori ja leikkaa paloiksi raparperi. Asettele puolet raparperista tasaisesti taikinan päälle ja kaada loput taikinasta päälle. Asettele loputkin raparperipalat ja ripottele mantelilastut ja 1 rkl sokeria.
  • Paistaa 175-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia. Tarkista kypsyys hammastikulla, johon valmis taikina ei tartu.
  • Anna valmiin kakun hieman jäähtyä ja sirottele päälle hieman tomusokeria koristeeksi. 


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ruotsalaiset ujuttaa, joka raparperileivokseen jotain mantelipitoista, yhdistelmä on sielä vielä suositumpi kuin meillä. Mutta joo, ostan tämän reseptin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heillä on tunnetusti muutenkin kaikki paremmin ;) Mutta kyllä ne vaan toimii yhdessä!

      Poista

Instagram