Etikkaiset marjat ja sadonkorjuujuhla

lauantaina, syyskuuta 05, 2015

Minulla oli reilu viikko sitten ilo osallistua Rajamäen ja GreenCaren järjestämään sadonkorjuujuhlaan Annalan puutarhassa Helsingissä. Parempaa ajankohtaa tapahtumalle ei olisi voinut valita kun se osui melkein viimeiselle kesäiselle päivälle. Sateen jälkeen puutarhassa vallitsi tuoksujen ilotulitus ja saimme ihastella pientä keidasta keskellä kaupunkia. Vanhassakaupungissa sijaitseva Annalan puutarha ei ollut minulle entuudestaan tuttu vaikka olen kyllä monesti käynyt alueella. Hyötykasviyhdistyksen ylläpitämä alue on jaettu erilaisiin kasviteemoihin ja kuka tahansa voi käydä ihastelemassa puutarhan monipuolisia antimia tai hakea vinkkejä itselleen. Yhdistys myös järjestää monenlaisia kursseja, tapahtumia ja myy laadukkaita siemeniä, joten suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille tutustumaan heidän toimintaansa. 

Näin mekin ihanien illan emäntien ohjaamina laitoimme kumisaappaat jalkaan ja lähdimme keräämään puutarhasta illallisaineksia. Vierasporukka koostui pienestä, mutta monipuolisesta bloggaaja joukkueesta ja oppaina meillä toimi piha- ja maisemasuunnittelija Kati Jukarainen ja Kanelia ja Kardemummaa - blogin Maria Kesänen. Sadonkorjuukauden parhaimpina päivinä puutarha oli tietenkin täynnä ihania vihanneksia, yrttejä ja kauniita kukkia. Minuunkin iski hieman kade kun kuuntelin vinkkejä puutarhan tai parvekekasvien hoitoon. Asumme kerrostalossa eikä meillä ole edes parveketta, joten itse joudun tyytymän muutamaan yrttiin ikkunalaudalla. Tuttujen yleisten ruokakasvien lisäksi oli mielenkiintoista kuulla ruoanlaittoon sopivista kauniista kukista. 
Illan ruokaohjelmasta vastasi Teresa Välimäki, joka yllätti meitä jo tervetuliaisdrinkin kohdalla käyttämällä siinä Rajamäen etikkaa. Kuohuviinidrinkissä oli käytetty maailmalla jo trendiksi muodostunutta ns. Shrubia, joka koostuu marjoista, sokerista ja etiikasta. Tällä kertaa sekoitukseen eksyivät vadelmat ja punaviinietiikka, jotka varmasti sopisivat monen herkullisen drinkin pohjaksi. Teresa ja hyötykasviyhdistyksen Hanna Lindholm pistivät kaikki vieraat heti töihin ja valmistimme pienissä ryhmissä illan aterian puutarhasta kerätyistä vihanneksista. Minä ja Kananpoikien bistro-blogin Terhi valmistimme marinoidun alkusalaatin juureksista, joka oli helppo valmistaa ja yksinkertaiset selkeät maut sopivat täydellisesti yhteen. Yksinkertaisuus jatkui myös läpi koko menun. Teeman mukaan etiikkaa oli käytetty jokaisessa annoksessa mutta se toimii lähinnä raaka-aineiden omien makujen korostajana. Juhlien jälkeen kiirehdin kokeilemaan illan menun jälkiruoan valmistamista myös kotona koska pelkäsin, että tuoreiden marjojen sesonki loppuu kesken. Vaniljasiirapissa marinoitujen marjojen ja jogurttikermavaahdon resepti löytyy alempaa. 


Nautimme aterian aivan ihanassa puutarhan alueella sijaitsevassa kasvihuoneessa, joka talvisin toimii monen puutarhan kasvin talvehtimispaikana. Kiitos Teresan illallisen annokset oli laitettu kauniisti esille ja viimeistelty kauniilla syöttävillä kukilla. Illan hämärtyessä saimme nauttia ateriasta tunnelmallisesti kynttilävaloissa ja rupatella rennossa ilmapiirissä. 


Vaniljasiirapissa marinoituja marjoja ja jogurttikermavaahtoa  (4:lle )

8 dl tuoreita marjoja

Siirappi
2 dl sokeria
2 dl vettä
0,5 dl Rajamäen Vadelma & Persikka-Omenaviinietikkaa
1 vaniljatanko halkaistuna

Jogurttikermavaahto
2 dl vispikermaa
2 dl paksua turkkilaista jogurttia
1-2 rkl sokeria
½ limetin mehu ja raastettukuori
tuoretta minttua tai laventelia tai ruiskukkaa koristeluun
  • Mittaa kattilaan siirapin ainekset ja kiehauta. Keitä sitten hiljaa poreillen 10-15 minuuttia ja nosta kattila liedeltä. Jäähdytä.
  • Puhdista sillä välin marjat kulhoon ja kaada päälle jäähtynyt liemi. Nosta jääkaappiin maustumaan tunniksi pariksi.
  • Vaahdota vispikerma ja kääntele joukkoon jogurtti. Mausta sokerilla, limetin mehulla ja raastetulla kuorella.
  • Lusikoi marjat liemineen annosmaljoihin ja lusikoi päälle jogurttikermavaahtoa.
  • Koristele ja tarjoile.

Resepti – Teresa Välimäki 

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram