Raikkaat kalatortillat chipotle majoneesilla

keskiviikkona, helmikuuta 10, 2016


Vaikka tortilloista ainakin itselleni tulee yleensä mieleen tuhti ja täyteläinen ateria, sitä sen ei aina näköjään tarvi olla. Ei tämäkään ole varsinainen kevyt ruoka, mutta kalalla ja perinteisillä avokado- ja tomaattilisukkeilla täytetystä maissiletusta tuli niin raikas, ettei makua antavaa rasvaisempaa kastiketta edes huomannut. Tätä voi ehkä kutsua jo täydelliseksi makujen tasapainoksi. Jos jaksaa nähdä vaivaa, niin ateriasta varmasti saa herkullisemman valmistamalla tortillat itse, minä kun taas olin arki-iltana sen verran laiska, etten edes harkinnut sellaista projektia.    


Valkoinen kala toimii mielestäni tässä tapauksessa hieman rasvaisempia lohisukulaisia paremmin, mutta toki tämä on täysin makukysymys. Jos en eläisi kalanruotoja kammoksuvien perheessä, niin ehdottomasti kokeilisin tässä haukea. Se kun on sopivan miedonmakuinen ja muutenkin herkullinen. Toki tiedän, että hauen herkullisuus ei ole niin yksiselitteinen ja olen monesti asiasta väitellytkin.  Hieman meksikolaisia autenttisia makuja on saatu maustamalla majoneesikastike minun uudella suosikilla, jota on mielestäni näkynyt kauppojen hyllyillä viime aikoina huomattavasti useammin kuin aikaisemmin. Chipotle chili, joka on käytännössä kuivattua ja savustettua jalapenoa, antaa mukavasti potkua ja syvyyttä, mutta sen annostelussa kannattaa kuunnella omaa makua ja tottumuksia, se voi muuten yllättää.

Raikkaat kala-tortillat chipotle majoneesilla (3-4:lle)

n. 600 g turskan fileettä
1 dl vehnäjauhoja
1 tl savupaprikaa
suolaa ja pippuria
öljyä paistamiseen
puolikas fenkolia ohuina suikaleina
1 lime lohkoina tarjoiluun
6-8 keskikokoista tortilla lettua

1 dl majoneesia
(1 rkl kreikkalaista jogurttia)
0,5-1 tl chipotle chilijauhetta

2 kypsää avokadoa
1 limemehu
puoli punttia korianterin lehtiä hienonnettuna
puolikas punaista chiliä hienonnettuna siemenet poistettuna
suolaa ja pippuria

n. 3 tomaattia
puoli punttia korianterin lehtiä hienonnettuna
2 rkl hienonnettua kevätsipulia
0,5-1 valkosipulinkynsi raastettuna
suolaa ja pippuria

  • Valmistaa majoneesi sekoittamalla siihen chipotle chili ja halutessa hieman jogurttia. Anna maustua jääkaapissa.
  • Soseuta avokadot haarukalla ja mausta limemehulla, hienonnetulla chilillä, korianterilla, suolalla ja pippurilla. Anna maustua hieman.
  • Leikkaa tomaatit kuutioiksi, mausta ne korianterilla, valkosipulilla ja suolalla ja pippurilla. Anna maustua hieman.
  • Leikkaa fenkoli ohuiksi viipaleiksi esim. mandoliinilla. Laittaa ne kulhoon ja kaada jäävettä päälle. Anna seisoa vähän aikaa jääkaapissa.
  • Leikkaa kalat pitkiksi viipaleiksi ja mausta suolalla. Sekoita vehnäjauhoihin savupaprika ja pyöritä kalaviipaleet jauhoissa. Kuumenna öljy pannulla ja paista kalat molemmin puoliin kauniin kullanvärisiksi noin pari minuuttia per puoli.
  • Lämmitä tortilla letut kuivalla pannulla ja annostele niiden päälle avokadotahna, tomaattilisuke ja kalat. Lisää kalojen päälle hieman chipotle majoneesia ja raikasta fenkolia. Purista halutessa hieman limemehua päälle.

You Might Also Like

2 kommenttia

Instagram