Mama Gastro - Tuoksuja kotikeittiöstä

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2014


Rakastan ruokaa.. rakastan ruokaa ja kaikkea siihen liittyvää! Olen miettinyt ruokablogin perustamista jo pari vuotta, aina kuitenkin löysin monta hyvää syytä jättää asiaa sikseen.  Teen aina samoja ruokia, suomenkieleni ei ole riittävän hyvä, en osa valokuvata, minulla ei ole aikaa jne. En voi sanoa, että mikään edellä mainituista on muuttunut, mutta nyt päätin rohkeasti kokeilla. Olen roikkunut monena iltana netissä lukemassa muiden ruokablogeja, omistan paljon keittokirjoja, olen kokkiohjelmien suurkuluttaja, kuitenkin meidän perheen ruokapöytä toistaa liiankin usein itseään. Toivon, että tämä blogi olisi hyvä syy minulle mennä keittiössä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, vaikka toki jaan täällä myös meidän tavallisia arkiruokia.

Voin rehellisesti sanoa, että syön tai ainakin maistan kaikkea, tai melkein kaikkea. Yritän vakuuttaa itselleni, ettei ole huononmakuisia ruokia vaan erilaisia makutottumuksia. Mielelläni kokeilen uusia ruokavillityksiä mutta harvoin hurahdan mihinkään.  Rakastan kasvisruokia, mutta en voi silloin tällöin vastustaa kunnon pihviä. Terveelliset vihersmoothiet ovat ihania, mutta niin myös suklaakakkupalat.   Yritän löytää jonkinlaisen tasapainon omassa keittiössä, mikä ei ole aina helppoa. Ruoan pitää olla terveellistä, hyvänmakuista, nopeata, pitää kuunnella mielihaluja ja tietenkin ruoasta pitää nauttia.
Ruokaharmonian löytämisen jonkun verran vaikeuttavat perheeni rakkaat jäsenet, aviomieheni ja pieni poikamme. Mieheni kyllä pitää ruoasta, mutta häntä ei voi hyvällä tahdollakaan kuvata kaikkiruokaiseksi. Nirso on paljon osuvampi tässä tapauksessa. Olen onnistunut kasvattamaan myös 2-vuotiaasta pojastamme varsinaisen kulinaristin. Jo vauvaiässä hän kieltäytyi syömästä purkkiruokia ja nyt hän mieluiten syö samaa ruokaa kuin vanhemmat. Onneksi hänessä on myös terveen lapsen merkkejä, hän nimittäin rakastaa pullaa!

Hyvä uutinen on se, että minä vastaan 95 prosenttisesti tämän talon ruokatarjonnasta. Eli minä todellakin määrän meidän keittiössä! Loput viisi prosenttia koostuvat lähinnä laiskoina päivinä haetuista take away annoksista. Ja vaikka haluankin tyydyttää kaikki ruokapöydässämme istuvat, joskus ruokaan eksyy ns. kiellettyjä aineita. Niistä ei kuitenkaan kannata mainita ennen kuin lautanen on tyhjä.
Toivottavasti joku löytää itselleen täältä jotain uutta tai unohdettua, maukasta vanhaa. Ja tietenkin lupaan kuunnella teitä!    



#mamagastro #ruokablogimamagastro #alkuteksti

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Löysin juuri blogiisi ja olen aivan innoissani! Monta ohjetta lähti testauslistalle. :) Kirjoitat tosi hyvin ja tekstiäsi on mukava lukea.

    Koska imetän moniallergista lasta, ruokavaliostani on nyt pois mm. maito, kananmuna, soija, kala, maissi ja suomalaiset viljat. Joudun siis vähän muokkailemaan reseptejäsi, mutta toivottavasti saan jotain hyvää silti aikaiseksi!

    Menestystä blogillesi!

    -Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heli!

      Tuhannet kiitokset kauniista kommentista! Vaikka joskus ajattelin, että parustan blogin ihan vain itseäni varten, tuntuu mielettömän hyvältä tietää että joku innostuu minun kokkaliusta. Blogista on tullut minulle rakas harrastus josta en enää helposti luovu!

      Olen vasta nyt (ehkä hieman jälkijunassa;) innostunut vehnän korvaamisesta muilla viljoilla, eli varmasti blogiinkin tulossa kivoja reseptejä joita voit kokeilla! Toiveitakin saa lähettää;)

      Toivottavasti et pety minun resepteihin ja saan kommentiasi jatkossakin!

      -Maria

      Poista

Instagram