Hunajaiset täysjyvä-kaurakeksit

sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2017


Kaurakeksit olivat lapsuuteni iso herkku. Sen jälkeen niin keksit kuin makuaistikin ovat kehittyneet moneen suuntaan, joten muita herkkusuosikkeja on matkan varrella ehtinyt kertyä vaikka minkälaisia. Kaura on kuitenkin viime aikoina kokenut uuden nousun ainakin omassa keittiössä. Kiitos uusien tuotteiden, siitä syntyy nykyään muutakin kuin kaurapuuro, ja varsinkin leivonnassa siitä on tullut itselleni vaihtoehto numero yksi. Vaikka ei se helpommasta päästä valmistaa olekaan.


Tällä kertaa herkulliset keksit syntyivät kaurahiutaleiden lisäksi myös täysjyvävehnäjauhoista. Jauhopaketin löydettyäni ihmettelin miksi se on niinkin harvassa käytössä. Ja pahimmat makeasuut voivat dipata rouheat herkkupalat suklaaseen. 


Hunajaiset täysjyvä-kaurakeksit

125 g täysjyvävehnäjauhoja
125 g kaurahiutaleita
125 g sokeria

110 g voita
1 rkl hunajaa
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vettä

  • Yhdistä isossa kulhossa vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja sokeri.
  • Yhdistä loput aineksista pienessä kattilassa ja lämmitä kunnes voi on sulanut ja seos alkaa vaahtoamaan. Kaada kuuma seos jauhoihin ja sekoita tasaiseksi seokseksi.
  • Levitä pöydälle leivinpaperi ja kaada noin kolmannes taikinasta paperin päälle. Seos on murumainen mutta yritä saada se käsin tiiviiksi kasaksi. Laita taikinan päälle toinen leivinpaperi ja kauli taikina 0,5cm paksuiseksi levyksi. Ota pyöreällä muotilla taikinasta n. 5 cm keksit.
  • Levitä leivinpaperi uunipellin päälle. Nosta varovasti lastalla keksit uunipellin päälle. Tee samoin lopulle taikinalle. Paista 175-asteisessa uunissa n. 7-9 minuuttia. Anna keksien jäähtyä leivinpaperin päällä niin ne kovettuvat.
  • Voit halutessa sulattaa hieman suklaata ja dipata siihen keksit.


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kaurakeksit ovat kyllä yksi lemppareistani, jotka vaan pitää pintansa vuodesta toiseen. Näyttääpä hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Yksinkertaiset jutut ovat parhaita ;)

      Poista

Instagram