Limekana-tacoja ananas-salsalla ja avokadokastikkeella

maanantaina, huhtikuuta 24, 2017


Täälläpä on ollut hiljaista! Itsekin hieman kauhistelin, kuinka pitkän tauon olen pitänyt blogin päivittämisestä. Tähän ei ollut mitään ihmeellistä syytä, vaan perinteiset kiire, inspiraation puute, laiskuus ja kevätväsymys iskivät sopivasti samaan aikaan. Mutta täällä taas ollaan!  On myös ihanaa huomata, että vaikka uusia reseptiä ei blogiin ole ilmestynyt viikkoihin, vanhatkin tarinat ovat kelvanneet lukijoille.


Pari kuukautta sitten valmistin perjantai-illaksi tacoja. Taikinalättyjä en ruvennut tekemään, vaikka sellaisiakin olen joskus kokeillut. Kaupasta löytyy nykyään niin monenlaisia taco ja tortilla vaihtoehtoja, että säästin niidenkin valmistamiseen kuluvan ajan nauttimiseen. Täytteet eivät sentään tulleet purkista vaan valmistuivat omassa keittiössä. Suhteellisen nopeasta valmistusprosessista huolimatta lopputulos oli ihanan herkullinen ja raikas, joten keväiseksi reseptiksi tätäkin voi kutsua. Kokonaisuudessa yhdistyivät limen raikas ja kirpeä maku, makea ananas, tulinen jalopeno, ja koko homman pehmentää samettinen avokado. Eikö kuulostaakin hyvältä? Henkilökohtaiset plussat tulee siitä, että kaikki täytteet voi valmistaa valmiiksi jääkaappiin, jonka jälkeen vain kana ja taco-letut kaipaavat hieman lämmittelyä. Tämä mahdollistaa niin rennon ja herkullisen koti-illan kuin hauskan ajanvieton vieraiden seurassa. 


Limekana-tacoja ananas-salsalla ja avokadokastikkeella (n. 4:lle)

Lime kana

n. 800 g broilerin paistinpaloja
1 rkl inkivääriä raastettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 limenmehua
1 tl jauhettua juustokuminaa
2 rkl öljyä
suolaa ja pippuria

Avokadokastike

2 avokadoa
2 rkl creme fraichea
2 rkl limemehua
1 pieni valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa ja pippuria

Ananas-paprikasalsa

1 grillattu punainen paprika
1 keskikokoinen ananas
1 rkl hienonnettua punasipulia
0,5-1 jalopeno hienonnettuna
1 rkl limenmehua
0,4 tl jauhettua juustokuminaa
0,4 tl jauhettua korianteria
kourallinen hienonnettua korianteria
suolaa ja pippuria

Tortilla tai taco lettuja tarjoiluun.


  • Sekoita uunivuoassa kaikki Lime kanan ainekset keskenään ja paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Leikkaa liha ennen tarjoilua ohuiksi siivuiksi.

  • Valmista ananas-salsa. Grillaa paprika grillivastuksen alla mustaksi, siirrä pieneen astiaan, peitä kelmulla ja anna hieman jäähtyä. Kuori paprika ja poista kansi ja siemenet. Leikkaa pieniksi kuutioiksi.
  • Leikkaa ananas noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja paista viipaleet molemmin puoliin grillissä tai pannulla, niin että ne karamellisoituvat hieman. Leikkaa pieniksi kuutioiksi.
  • Yhdistä kaikki salsa ainekset kulhossa ja anna maustua muutaman minuutin. 
  • Valmista avokadokastike. Soseuta avokadot haarukalla ja lisää kaikki muut ainekset. Sekoita hyvin ja tarkista maku.
  • Lämmitä tortilla tai taco lettuja ja aseta päälle täytteet. 

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Kiva kun olet taas linjoilla, olin jo huolestunut! :) Ja ihanan näköiset tacot!

    VastaaPoista

Instagram