alkuruoka

Jauhelihapihvit ja karamellisoitu sipuli

tiistaina, marraskuuta 04, 2014

Vaikka jauhelihapihvi on erittäin yleinen arkiruoka, jokaisella on kuitenkin todennäköisesti siihen oma resepti, se ainoa oikea. Niin minullakin. Äitini joskus opetti, että jauhelihapihviin ja miksi ei muihinkin jauheliharuokiin voisi laitaa raastettua kesäkurpitsaa. Näin pihvistä tulee pehmeämpi ja ilmaavampi. Tykkään myös laittaa pihviin aika reilusti hienonnettua sipulia, mikä myös mielestäni pehmentää taikinaa.
Jauhelihapihvi ja karamellisoitu sipuli ovat oiva yhdistelmä. Hieman makea sipuli tuo juhlavampaa makua arkisiin raaka-aineisiin. Tällä kertaa en jaksanut valmistaa edes mitään kummempia lisukkeita vaan söimme pihvit leivän päällä, jonka päälle levitin hieman Dijon-sinappia. 

Jauhelihapihvit
400 g naudanjauhelihaa
1 iso sipuli hienonnettuna
1 viipale kuivaa leipää hienonnettuna
0,2 dl vettä leivän kostuttamiseen
noin 12cm pitkä pala kesäkurpitsaa raastettuna
reilusti suolaa ja mustapippuria
  • Sekoita leipää nesteeseen, että leipä pehmenee. Lisää kaikki muutkin aineet sekaan. Mausta.
  • Muotoile pihvit. Paista pihvit kuumalla pannulla molemmin puoliin, niin että ne saavat kauniin värin. Pienennä lämpö ja hauduta pihvit kannen alla kypsiksi.

Karamellisoitu sipuli
2 isoa sipulia ohuiksi viipaleiksi leikattuna
1 rkl voita
1,5 rkl sokeria
1 rkl balsamietiikkaa
ripaus suolaa
  • Sulata voi ja sokeri pannulla. Lisää sipulit ja kuullota hitaasti kauniin värisiksi. Kaada etiikka ja kiehauta. Mausta suolalla.


arki

Osso Bucco appelsiinilla

perjantaina, lokakuuta 31, 2014

Kun näin lihatiskillä kauniita tuoreita Osso Bucco kiekkoja en vaan voinut vastusta niitä ja unohdin alkuperäisen ruokasuunnitelmani. Ehkä vielä tuoreessa muistissa olevalla herkullisen näköisellä Onko nälkä?-blogin Osso BuccoBiancolla oli asian kanssa jotain tekemistä. Päätin kuitenkin, että minun versioon tulee appelsiinia. Maistoin monta vuotta sitten ranskalaisessa lounaspaikassa appelsiinilla maustettua Osso Buccoa ja ne maut vaan jäivät kummittelemaan mieleeni. Tykkäsin omastakin lopputuloksesta, mutta ehkä kaipaisin hieman enemmän appelsiinin makua, joka toisena maistelupäivänä tulikin paremmin esiin. Ehkä seuraavaan kerran voisin lisätä myös appelsiinin kuoria mukaan.

3 isoa Osso Bucco – kiekkoa
1 dl vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
öljyä paistamiseen
1 dl sherryetikkaa
750ml kana- tai naudan lientä
2 pientä fenkolia leikatuna suikaleiksi
2 porkkanaa leikatuna suikaleiksi
0,5 l appelsiinimehua
1 appelsiini kuorittu ja lohkoiksi leikattu (ilman valkoista osaa)
persiljaa koristeeksi
 
  • Mausta lihat suolalla ja pippurilla. Pyöritä kiekot jauhoissa ja paista kasarissa kauniin ruskeiksi.
  • Ota lihat kasarista pois. Lisää etikkaa ja anna kiehua hiljalleen noin kolme minuuttia välillä sekoittaen. Kun etikan määrä on haihtunut puoleen ja alkaa muuttua siirappimaiseksi siirrä lihat ja liemi sekaan ja keitä kannen alla 150 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Käännä lihat ja keitä toiset 40 minuuttia.
  • Lisää fenkolit ja porkkanat pataan. Lisää appelsiinimehu ja paista uunissa kannen alla vielä 40 minuuttia.
  • Nosta lihat ja vihannekset reikäkauhalla pois liemestä. Keitä lientä noin 10 minuuttia liedellä ilman kantta. Lisää appelsiinilohkot.
  • Kaada liemi lihan ja vihannesten päälle, koristele persiljalla.

Instagram