Revitty possu kiinalaisittain

maanantaina, helmikuuta 16, 2015

Kyllä se on vaan niin, että nykyään melkein jokaisen bloggaajan velvollisuus on julkaista jonkinlainen revityn lihan reseptin. Itse asiassa kasvisruoka bloggaajat ovat osoittaneet, että sen ei tarvitse olla edes liha. Nyt on sitten minun vuoro, vaikka kyseinen ruoka onkin jo hieman menettänyt viehätyksensä. Meidän keittiössä on aikaisemminkin monesti valmistettu pitkään haudutettua possua erilaisilla mausteilla. Tällä kertaa päädyin kiinalaisen keittiön makuihin, ja vaikka tykkäänkin revitetystä possusta leivän välissä, piirakoissa ja kaikenlaisissa virityksissä, tällä kertaa siitä nautittiin perinteisesti riisin kanssa. Ja näinkin se maistui erittäin hyvältä. 


Revitty possu kiinalaisittain

1 kg porsaan niskaa
2 rkl öljyä paistamiseen
suolaa
2 valkosipulikynttä ohuina viipaleina
10 ohutta viipaletta inkivääriä
1 salottisipuli viipaleina
5 tähtianista
1 tl fenkolisiemeniä
2 kanelitankoa
6 kokonaista neilikkaa
½ appelsiinin kuori
4 rkl sokeria
3 rkl vaaleata soijakastiketta
2 rkl tummaa soijakastiketta
1 rkl Worcestershire kastiketta
1 rkl seesamiöljyä
2,5 dl valkoviiniä
 (tuoretta korianteria ja punaista chiliä) 
  • Mausta liha hieman suolalla. Lämmitä öljy isossa kasarissa ja paista lihan pinnat nopeasti kauniin värisiksi.
  • Ota liha pois kasarista ja lisää siihen inkivääri, valkosipuli ja salottisipuli. Paista niitä 2-3 minuuttia. Lisää joukkoon tähtianikset, kaneli, neilikat, fenkolisiemenet ja appelsiinikuori. Paista hieman. Lisää joukkoon kaikki muut ainekset, kiehauta ja keitä pari minuuttia.
  • Lisää possu kasariin ja kaada päälle vettä, niin että liha peittyy melkein kokonaan. Kiehauta ja keitä pienellä lämmöllä kannen alla noin kolme tuntia. Jos liha ei ole kokonaan liemen peitossa, käännä se välillä valmistuksen aikana.
  • Ota valmis liha pois liemestä ja revi haarukalla suikaleiksi. Kaada noin litran lientä kattilaan ja keitä kovalla lämmöllä, niin että liemi hieman sakenee. Kaada valmis liemi lihan päälle. Koristele halutessa tuoreella korianterilla ja ohueksi leikatulla tuoreella chilillä.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ei se itse ruokaa pahenna, vaikka siitä olisi julkaistu miljoona reseptiä, aina on tilaa vielä yhdelle! Revitty liha nyt vaan on niin kovin hyvää :)

    VastaaPoista

Instagram