Mini chorizo hampurilaiset

perjantaina, maaliskuuta 27, 2015

Mini chorizo hampurilainen sopii loistavasti tapas- tai vaikkapa brunssipöytään. Suurempina näillä lähtee isompikin nälkä. Puolet hampurilaisen komponenteista löytyy blogin aiemmista resepteistä, kuten karamellisoidut sipulit jotka toimivat jo aikaisemmin perinteisemmän pihvin lisukkeena ja toimivat yhtä hienosti tässäkin. Hampurilaissämpylät valmistin tällä kertaa jo minun aikaisemmin käyttämästäni briossi taikinasta. Käytin puolet taikinan määrästä ja hieman jännitin, että saankohan sämpylöistä mini versioita. Edellisellä kokeilukerralla sämpylät nimittäin paisuivat jättikokoisiksi, joten lisäsin hieman jauhoja taikinan käsitellyn helpottamiseksi.  Maukkaat pihvit taas syntyvät erittäin helposti sekoittamalla chorizo makkaraa naudan jauhelihaan.



Paprikamajoneesi
4 rkl majoneesia
1 rkl tomaattisosetta
1,5 tl paprikajauhetta
1 tl sinappia (Dijon)
puolikkaan limen mehu
  • Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua hieman jääkaapissa.

Chorizo pihvit (12 minipihviä)
400 g naudan jauhelihaa
150 g chorizo makkaraa
kourallinen hienonnettua korianteria
(ripaus suolaa)

n. 2 dl raastettua vahvaa juustoa
  • Poista makkaran kuori. Leikkaa makkara pieniksi paloiksi ja hienonna esim. sauvasekoittimella. Lisää makkaraan jauheliha ja korianteri ja sekoita hyvin. Mausta tarvittaessa hieman suolalla.
  • Muotoile halkaisijaltaan n-6-7 cm kokoisia pihviä ja paista toiselta puolelta. Käännä pihvit ja lisää paistetuille pinnoille hieman juustoraastetta. Laita kansi pannulle ja anna juuston sulaa.  
  • Halkaise hampurilaissämpylät. Levitä pohjalle noin 1 tl paprikamajoneesia. Aseta päälle juustolla kuorrutettu pihvi ja lisää päälle noin ruokalusikallisen karamellisoitua sipulia. Sulje hampurilainen sämpylän kannella.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Näyttävät niiiin herkuilta! Raaka-aineet jo kauppalapulla ja lähipäivinä testaan!

    VastaaPoista
  2. Siinä on kyllä kaikki elementit, joista teidän perheessä tykätään;) Toivottavasti maistuvat!

    VastaaPoista

Instagram