Sitrus-quinoasalaatti

torstaina, tammikuuta 08, 2015


Tämä salaatti syntyi vähän kuin itsestään kun tarkoitukseni oli tehdä kalan lisukkeeksi raikas mutta kuitenkin ruokaisa salaatti jääkaapin sisällöstä. Olen monesti tehnyt quinoasta vihannessalaatteja ja olen oppinut sen, että ainakin minuun makuun quinoa ei saa olla liikaa. Nytkin oli tarkoitus tehdä nimenomaan vihannekset quinoalla eikä toisin päin. Nyt kun sitrukset ovat sesongissa ja niitä löytyi kotona monessa muodossa, lisäsin salaattiin appelsiinin ja pomelon, jonka puolikas jäi alkuviikolla tehdystä katkarapusalaatista. Koska salaatti oli tarkoitus syödä kalan kanssa, mausteeksi päättyivät myös kaprikset joista kala yleensä tykkää. Tuloksena oli just se toivottu raikas kokonaisuus, joka toimisi yhtä hyvin lihankin kanssa ja sellaisenaan.  

Sitrus-quinoasalaatti
4 dl keitettyä quinoa
1 ruukku vihreätä salaattia revittynä
2 grillattua punaista paprikaa
½ pomeloa kuorittuna paloina
1 appelsiini kuorittuna lohkoina
2 rkl hienonnettua kevätsipulia
1 rkl kapriksia
kourallinen tuoretta korianteria hienonnettuna  
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sitruunanmehua
suolaa ja pippuria

  • Grillaa puoliksi leikatut paprikat mustiksi uunissa grillivastuksen alla. Anna niiden jäähtyä kelmun alla ja poista kuori. Leikkaa viipaleiksi. Kuori pomelo ja appelsiini ja irrota jokainen segmentti, ettei niihin jää yhtään kuorta eikä siemeniä.
  • Keitä quinoa pakkauksen ohjeiden mukaan. Anna hieman jäähtyä. Sekoita siihen kaikki muut aineet ja mausta suolalla ja pippurilla.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Kiva salaatti,.Itse pidän quinoasta sen verran että sitä saa olla reilusti;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on nyt kevyempi tammikuu-versio ;)

      Poista
  2. Voi tätä ruokatelepatiaa, taas! :D Meinasin nimittäin itsekin laittaa pari päivää sitten sekä kvinoaa että sitrusta (greippiä) salaattiin, mutta päädyin sitten kuitenkin vähän muihin juttuihin. Mutta ryyni/palkokasvipitoisia, ruokaisia salaatteja tehty siis täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä repesin kun luin sinun salaattiversion äsken)) Meillä voi olla yhteinen keittiö!

      Poista

Instagram