Luukku 21 - Punajuurihummus

tiistaina, joulukuuta 20, 2016


Punajuurihan on melkein pakollinen vieras joulupöydässä, mutta se missä muodossa sitä tarjotaan, on todennäköisesti muuttunut hieman vuosien varrella. Perinteinen rosolli on toki pitänyt pintansa, mutta tänä päivänä punajuurisalaatit monesti monipuolistuvat ja perinteiset laatikotkin ovat saaneet tumman punaisen sävyn.


Hummus on taas tullut jäädäkseen suomalaisten arkiseenkin pöytään. Aina ajoittain tämä kasvisruokaintoilijoiden herkku löytää tiensä moneen tavalliseen suomalaiseen kotiin ja sen erilaisia makuvaihtoehtoja on mukava kokeilla. Punajuurihummus reseptejä näkyy paljon niin blogeissa kuin lehdissä. Sen valmistaminen on yleensä helppoa ja maku täyteläisen herkullinen. Hummus on myös erittäin monipuolinen kun sitä voi syödä niin leivän päällä, kastikkeena, lisukkeena tai ihan muuten vaan sellaisenaan. 


Punajuurihummus

1 prk säilyke kikherneitä n. 400 g
200 g keitettyä punajuurta
1 rkl tahinia
1 valosipulinkynsi hienonnettuna
0,5 dl sitruunanmehua
1 tl juustokuminaa
suolaa ja mustapippuria

  • Yhdistä kaikki ainekset tehosekoittimessa ja hienonna tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. 

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram