Kana lime-tamarindkastikkeella

torstaina, syyskuuta 03, 2015

Blogissa on tällä viikolla ollut erittäin hiljaista. Olen kyllä yrittänyt aloittaa uuden postauksen kirjoittamisen mutta yrittämiseksi se sitten jäikin. Tällä kertaa tähän on ollut monta hyvää syytäkin. Suurin niistä on se, että olen tällä viikolla palannut töihin 2,5 vuoden tauon jälkeen. Hidastempoinen elämä, joka enimmäkseen pyöri lapsen ympärillä on ohi, ja kunnon ruuhkavuodet ovat nyt edessä. Tavallaan hieman hirvittää, mutta uskon että hyvin suunniteltu arki onnistuu meiltä suhteellisen hyvin. Ensimmäisenä työpäivänä jo koin minkälaista on mennä huonovointisena töihin, pyöriä siellä hölmistyneenä yrittäen muistaa edes jotain aiemmin osaamastani ja samalla saada puhelu tarhasta, että poika on kipeä ja hänet pitää hakea mahdollisimman pian kotiin. Ja järjestyihän kaikki hyvin!  Enkä todellakaan ajatellut lopettaa blogin pitämistä! Itse asiassa blogin kuvioihin on tulossa lähipäivinä kivoja muutoksia joita odotan kovasti.

Viikon teki vaikeammaksi koko perhettä häiritsevä flunssa. Se oli ehkä suurin syy miksi ruoanlaitto ei paljon kiinnostanut ja silmät menivät kiinni jo alkuillasta. Nyt kuitenkin olemme jo kaikki toipumassa, mies palasi työmatkalta ja nopeasti valmistuva kana ateria maistui koko perheelle. Yritän hieman puhdistaa ruokavarastoja avatuista purkeista, joten tänään käsittelyyn pääsi tamarind-tahna. Lopputuloksena oli kiinalaisvaikutteinen paistettu kana lime-tamarindkastikkeella.  Raikas ja maukas annos parempaan arkeen.

Kana lime-tamarindkastikkeella
4 broilerin rinta fileetä
1 kananmuna hieman vatkattuna
n. 2 dl maissitärkkelystä tai maissijauhoja
öljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria

3 rkl limenmehua
3 rkl tamarindtahnaa
2 tl sokeria
n. 1,5 dl vettä
2 tl maissitärkkelystä
1 lime erittäin ohuina siivuina

  • Nuiji rintafileet noin sentin paksuiksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna öljy syvässä pannussa.
  • Kastele fileet ensin vatkatussa kananmunassa ja sitten maissitärkkelyksessä. Paista kuumassa öljyssä noin 5-8 minuuttia kerran kääntäen.
  • Sekoita pienessä kattilassa limenmehu, tamarindtahna, sokeri, vesi, 2 tl maissitärkkelystä ja limesiivut. Kiehauta kaikki ainekset ja keitä pari minuuttia kunnes kastike hieman sakenee.
  • Kaada kastike paistettujen rintafileiden päälle ja tarjoa.



You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram