Tuunattu arkiruoka - Jauhelihapihvet gochujang sipulilla

sunnuntaina, elokuuta 30, 2015

Yhtenä arkipäivänä jääkaapissa odotti jauhelihapaketti eikä itselläni ollut minkäänlaista inspiraatiota kehittää mitään uutta. Joten perinteiset jauhelihapihvit vaikuttivat hyvältä ratkaisulta. Blogin alkuaikoina julkaisin karmealla kuvalla varustetun jauhelihapihvit ja karamellisoitu sipuli reseptin. Ja ihme kyllä, se on ollut yksi blogin suosituimmista resepteistä, johon lukijat palaavat kuukaudesta toiseen. Hyvä ystäväni on kertonut, että hän on valmistanut näitä pihvejä niin monesti miehensä toivomuksesta, että vähitellen alkaa kyllästyttää.

Meillä syödään näitä sen verran harvoin, että ne varmasti maistuisivat sellaisenaankin, mutta kun pihvit olivat jo pannulla ja sipulit paistumassa, sain kurkistaessani jääkaappiin hullun idean maustaa sipulit korealaisella gochujang chilitahnalla. Ihme kyllä yhdistelmä toimii. Pihviä syötiin leivän päällä ja alkuperäisestä reseptistä poiketen dijon sinappi oli tulisuutta keventääkseen korvattu hieman sitruunalla ja seesamiöljyllä maustetulla majoneesilla. Pitää ehkä useamminkin yhdistellä eksoottisia mausteita perinteisiin ja joskus kuluneilta vaikuttaviin annoksiin.

Jauhelihapihvit
400 g naudanjauhelihaa
1 iso sipuli hienonnettuna
1 viipale kuivaa leipää hienonnettuna
0,2 dl vettä leivän kostuttamiseen
noin 12cm pitkä pala kesäkurpitsaa raastettuna
reilusti suolaa ja mustapippuria 

  • Sekoita leipää nesteeseen, niin että leipä pehmenee. Lisää kaikki muutkin aineet sekaan. Mausta.
  •   Muotoile pihvit. Paista pihvit kuumalla pannulla molemmin puoliin, niin että ne saavat kauniin värin.      Pienennä lämpö ja hauduta pihvit kannen alla kypsiksi.
  • Levitä leipäviipaleen päälle seesamkastiketta, asettele pihvit ja gochujang sipulia. 

Karamellisoitu gochujang sipuli
2 isoa sipulia ohuiksi viipaleiksi leikattuna
1 rkl voita
2 rkl sokeria
2 rkl gochujang chilitahnaa
2 rkl sitruunanmehua
1,5 rkl seesamsiemeniä
ripaus suolaa

  •  Sulata voi ja sokeri pannulla. Lisää sipulit ja kuullota hitaasti kauniin värisiksi. Sekoita joukkoon gochujan tahnaa ja paista pari minuuttia. Vähennä chilitahnan määrän jos haluat miedomman lopputuloksen. 
  • Mausta sitruunanmehulla ja seesamsiemenillä. Sekoita ja lämmitä. Tarkista maku.

     Seesamkastike
1 dl majoneesia
1 dl creme fraichea
1 rkl sitruunanmehua
1 tl seesamiöljyä
suolaa

  • Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku ja anna maustua hieman jääkaapissa. 

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram