Krog Roba ja salaattilounas

perjantaina, elokuuta 28, 2015

Sovimme Beach house kitchen blogin Helin kanssa lounastreffit Helsingin keskustassa. Ja tietenkin kun kaksi ruokabloggaajaa ovat liikenteessä, oli tarkoitus testata jokin kaupungin uusimmista ruokapaikoista. Päädyimme ravintolaan Krog Roba, joka toimii vastikään avatun Hotel Lilla Roberts-hotellin yhteydessä. Edellisen kerran vierailin tässä rakennuksessa vuosia sitten kun jouduin taskuvarkaan uhriksi ja asioin samassa rakennuksessa aikaisemmin toimineessa poliisilaitoksessa. Näistä ajoista rakennus on kokenut hurjan muodonmuutoksen, ja kun astuin ravintolaan, sisustuksen perusteella odotukset olivat korkealla.  Avara tunnelmallinen tila, joka on täynnä yksityiskohtia. Voimakkaita värejä kuten ylellinen smaragdinvihreä, samettia, paljon erilaisia design valaisimia. 
Puolen päivän aikoihin sali täyttyi nopeasti aika sekalaisesta joukosta ruokailijoita. Joukkoon mahtui niin liikemiehiä kuin äitejä pikkuvauvojensa kanssa. Lounaslista sisälsi perinteiset kolme liha-, kasvis- ja kala vaihtoehtoa ja yhden jälkiruoan. Pääruokien hinnat vaihtelivat 12,90 ja 15,90 euron välillä. Lisäksi lounaalla oli voimassa varsinaista ruokalistaa astetta rennompi ns. All Day Menu, joka sisälsi viisi klassista annosta kuten smörrebröd, hampurilainen ja salaatti. Täältä löysin lounaakseni Emmy’s salad nimisen annoksen, jonka piti ainakin sisältää salaattia, lämminsavustettua siikaa ja mallasleipäkrutonkeja. Jo salaatin hinta lupasi paljon. Heli valitsi lounaslistalta kevyesti savustettua lohta, kukkakaalilla ja laventelilla maustetulla voikastikkeella.

 Ennen varsinaista ruokaa saimme pöytään mallasleipää ja vielä ei niin usein ravintoloiden leipäkoreissa nähtyjä herkullisia siemennäkkäreitä. Kun taas saimme varsinaiset annokset pöytään, ne eivät paljon yllättäneet. Toki lohi annos oli kaunis omassa yksinkertaisuudessa ja salaatti oli just sitä mitä listalla luvattiin – romaine salaattia, lämminsavustettua siikaa ja krutonkeja. Reilun kokoinen Emmyn salaatti oli kuitenkin minulle lähinnä aiemmin tuttu caesar salaatin nimellä. Savustettua siikaa oli annoksessa sen verran pieninä paloina, että sen laadusta oli vaikeata antaa mielipidettä. Salaatti ei siis mitenkään yllättänyt, eikä tuonut uusia makuelämyksiä, mutta hinta, se kyllä yllätti. En kyllä muista aikaisemmin nähneeni aika tavallista, isoa caesar salaatti annosta maksavan 22,90 euroa. En toki tilannut sitä varsinaiselta lounaslistalta, mutta se oli kyllä mielestäni liikaa mihin tahansa listalle, ottaen huomioon että raaka-aineilla ei tällä kertaa todellakaan pröystäilty. Palvelussa ei mielestäni ollut mitään moitittavaa ei tosin erityisesti kehuttavaakaan. Hieman tosin nauratti tarjoilijan klassinen ”Maistuuko?”-kysymys, joka tuli heti kun ensimmäinen haarukallinen ehti suuhun.


Pakko myöntää, että odotin ravintolalta hieman enemmän yritystä. Jopa lounaalla. Olisi tietenkin kohtulista käydä kokeilemassa myös ravintolan à la carte listaa ennen kuin tuomitsen sen. Yksi todella menestynyt ravintoloitsija on sanonut minulle, että maksavana asiakkaana minun on aina odotettava ja vaadittava ravintolalta parasta kelloaikaan tai kokin sen päivän mielialaan katsomatta. Joten olen rehellinen ja sanon miltä minusta tämän lounaan jälkeen tuntui, olin pettynyt.

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Olipa kiva nähdä! Ja ehdit jo postauksenkin - todella kattavan sellaisen - kirjoittamaan! Tästä paikasta jäi eniten mieleen ilmapiiri ja kauniisti sisustettu tila! Ruoka oli ihan yes, mutta noilla hinnoilla niihin olisi kaivannut jonkin sen extran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Sepä se, miljöö oli upea ja se tietenkin pisti odotukset korkealle myös ruoan suhteen.. Eihän se huono ollut mutta mielestäni yhtälönä sisustus, hinta ja ruoan taso eivät toimineet.

      Poista
  2. Voihan harmi että ei ollut ihan odotusten arvoinen. Mutta kivan näköinen paikka ja ihana lounasseura sinulla😃

    VastaaPoista
  3. Komean näköinen paikka, ei kyllä arvaisi, mitä tiloissa on aiemmin ollut :) Toivottavasti ruokapuolen haasteet ovat vain alkukankeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Kun muuten paikka on kyllä komea ja viihtyisä.

      Poista

Instagram