Kun laiskuus iski.. Lohta keväisellä vihannespedillä

sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2016


Jääkaapissa odotti herkullinen pala lohta ja nippu kaunista vihreätä parsaa, tietenkin. Sanon tietenkin, koska nyt kun se on jossain päin maailmaa sesongissa ja sitä on meillä saattavilla, jaksan herkutella sillä siihen asti kunnes kotimainen sesonki on ohi, eli vielä aika monta kuukautta. Siellä ne siis odottivat ja suunnitelmissa oli herkullisen viikonloppuaterian valmistus kunnolla paneutumalla asiaan. Mutta kun se hetki koitti, takana oli hektinen viikko ja tapahtumarikas päivä, joten ajatus ei oikein kulkenut ja sohva kutsui luokseen huomattavasti houkuttelevammin kuin keittiö, joten ajattelin vain poiketa siellä, vaikka vain vartiksi. Mielessä ehdin jo laskea illan aterian rimaa, mutta turhaan.


Jääkaapin tutkiskelun jälkeen vihanneslaatikossa löytyi myös hieman lehtikaalia, jonka ajattelin sopivan hienostuneen parsan kaveriksi. Tämä pari vaan näytti niin vihreältä, että joukkoon oli pakko lisätä hieman ohuita porkkanasuikaleita. Hieman mausteita, herkullista hapokkuutta etikasta, kauniit lohipalat päälle ja vartiksi uuniin. Lautaselle pääsi herkullinen annos kevättä ja raikkautta ja taas kerran pääsin toteamaan, että vähemmän on monesti enemmän. Itselläni toki siinä on vielä paljon opeteltavaa. 


Lohta keväisellä vihannespedillä (3-4 hlö:lle)

1 nippu vihreää parsaa
1-2 porkkanaa
n. 0,5 l lehtikaalilehtiä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl siiderietikkaa
n. 600 g lohta
1 tl savupaprikajauhetta
suolaa ja pippuria

  • Kuori parsa ja leikkaa tangot puoliksi. Kuori porkkana ja leikkaa kuorimaveitsellä pitkiä, ohuita suikaleita. Pese lehtikaali ja revi lehdet hieman pienemmiksi. Yhdistä parsa, porkkana ja lehtikaali ja mausta oliiviöljyllä, etikalla, suolalla ja pippurilla. Levitä seos uunivuokaan tai pellille.                                                                                
  • Leikkaa lohi annospaloiksi. Mausta suolalla, pippurilla ja savupaprikalla. Asettele lohipalat vihannesten päälle nahka alaspäin. Paista 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia kunnes lohi on sopivan kypsä. 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Namskis:) Tekisin lohta useinkin,ellei se täälläpäin olisi pakastettunakin aika tyyristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta teillä on kyllä vaikka mitä ihania herkkuja ;)

      Poista

Instagram