Piimävohvelit lohi-fenkolisalaatilla

sunnuntaina, syyskuuta 06, 2015

Vaikka välillä tuntuu, että meidän keittiössä löytyy kaikenlaisia tarvikkeita kahden keittiön tarpeeseen, uskon kuitenkin, että olen aika hyvin onnistunut karsimaan pahimmat turhakkeet. Pitkään olen miettinyt vohveliraudan hankkimista vaikka hieman pelkäsin sen jäävään kaappiin pölyyntymään. Nyt kuitenkin vihdoin ja viimein olen sellaisen saanut ja ainakin nyt tuntuu, että meidän suhde kestää pidempäänkin. Tosin, vohveleita olen valmistanut toistaiseksi vain kerran mutta ideoita niihin on tullut vaikka kuinka paljon. Jostain syystä odotin ensimmäisestä valmistuskerrasta aikamoista katastrofia. Pelkäsin, että vohvelit tarttuvat rautaan, palavat tai jäävät raaoiksi. Mutta ei, heti ekasta vohvelista tuli kypsä, kauniin ruskea vohveli, joka vielä maistuikin hyvälle. Tästä se vaan paranee!

Tässä suolaisessa vohvelin versiossa on käytetty piimää sekä taikinassa että salaatin kastikkeena. Terveellinen, kevyt ja monipuolinen vaihtoehto, jota itse valitettavasti käytän liian harvoin. Varsinaisena täytteenä tässä on käytetty kylmäsavustettua lohta, mutta luulen että graavattu lohi toimisi yhtä hyvin tai jopa paremmin. Paperin ohueksi leikatusta fenkolista valmistettu yksinkertainen salaatti taas toimii lohen kanssa aina. Mitä muuta voi vohveliaterialta pyytää jos hilloa ja kermavaahtoa ei lasketa?

Piimävohvelit lohi-fenkolisalaatilla 6:lle
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl hienonnettua tilliä
2 rkl hienonnettua kevätsipulia
1 sitruunankuori
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
4,5 dl piimää
2 kananmunaa
100 g sulatettua voita jäähdytettynä

n. 400 kylmäsavustettua lohta ohuina viipaleina
2 pientä fenkolia erittäin ohuina viipaleina
2 kourallista lehtipersiljaa hienonnettuna
2 pientä salottisipulia ohuina viipaleina
3 rkl piimää
3 rkl oliiviöljyä
2 tl valkoviinietiikkaa
suolaa ja pippuria 

  • Aloita vohvelitaikinan valmistaminen sekoittamalla yhdessä kulhossa vehnäjauhot, tilli, kevätsipuli, sitruunankuori, leivinjauhe, sooda ja 1 tl suolaa. Sekoita toisessa kulhossa hyvin piimä, kananmunat ja sulatettu voi, ja lisää siihen kuiva jauheseos koko ajan sekoittaen. Kun taikina on tasainen anna sen seisoa jääkaapissa puoli tuntia.
  • Leikkaa fenkoli ja salottisipuli mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Valmista kastike sekoittamalla piimä, öljy ja etiikka keskenään ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Sekoita kulhossa fenkoli, salottisipuli ja yrtit, ja lisää joukkoon valmis kastike.
  • Ota taikina jääkaapista ja paista vohvelit vohveliraudalla noin 4 minuuttia kauniin ruskeiksi ja rapeiksi. Tarjoa vohvelit kylmäsavulohen ja fenkolisalaatin kera. 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Täytyy myöntää, että meillä vohvelirauta on ylähyllyllä pölyyntymässä, vaikka ihan säännöllisesti kyllä haaveilen sen käytöstä. Suolaiset vohvelit ovat kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ota pois se sieltä! Uskon, että ainakin makea versio maistuu pienellekin:)

      Poista

Instagram