Porsaan parilakyljykset tomaattihillolla

sunnuntaina, heinäkuuta 19, 2015

Kun viimeksi valmistin porsaankyljyksiä, ihmettelin miksi niinkin harvoin tartun tähän lihapalaan. Hyvin valmistettuna se kilpailee monen paremman maineisen pihvin kanssa, eikä se ole hinnalla pilattu. Tällä kertaa silmä osui kaupassa Tammisen porsaan parilakyljyksiin, joita en aikaisemmin ole huomannut. En oikein tiedä mikä muu ero parila- ja tavallisella porsaankyljyksellä on kuin pidempi luu, joten asiasta tietoiset voivat kommentoida. Luullinen kyljys näytti kuitenkin jotenkin paljon hienommalta ja juhlavammalta joten päätin kokeilla tätä versiota. Liha olikin oikein pehmeää ja herkullista.

Kun tomaatit ovat kerrankin kauniin punaisia ja maukkaita, ajattelin kastikkeen sijaan keittää kyljyksille mausteisen tomaattihillon. Ja kuulkaa, yhdistelmä meni aivan nappiin. Kun vielä ikkunalaudalta löytyi sopivasti hieman tuoretta salviaa, jolla maustoin pihvikuorrutuksen, niin arki sai hieman juhlavamman ilmeen. Jos luulet pitäväsi tomaattihillosta, niin suosittelen valmistamaan vaikka kolmenkertaisen annoksen.

Porsaankyljys
3 kpl porsaankyljyksiä
2,5 dl hieman kuivunutta leipää
pieni kourallinen salvian lehtiä
2 rkl raastettua parmesaania
1 kananmuna hieman vatkattuna
n. 1,5 dl vehnäjauhoja
öljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria

Tomaattihillo
500 g tomaatteja isoina kuutioina
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
0,5 dl valkoviinietiikkaa
100 g sokeria
0,5 tl raastettua inkivääriä
ripaus mustapippuria
1/6 tl maustepippuria
1/6 tl cayennepippuria
1/6 tl neilikkaa
suolaa

  • Valmista tomaattihillo sekoittamalla kaikki ainekset keskenään ja keittämällä hilloa hiljaa kiehuen kannen alla noin 20 minuuttia. Anna hillon hieman jäähtyä.
  • Sekoita leipä, salvian lehdet ja raastettu parmesaani tehosekoittimessa ja hienonna tasaiseksi muruksi.
  • Mausta kyljykset suolalla ja pippurilla. Pyörittele kyljykset vehnäjauhoissa, sen jälkeen vatkatussa kananmunassa ja viimeiseksi leipämuroissa.
  • Lämmitä hieman öljyä paistinpannulla ja paista kyljykset molemmin puoliin kauniin kullanvärisiksi.
  • Siirrä kyljykset 150-asteiseen uuniin ja paista kypsiksi. Tarjoa tomaattihillon ja sitruunaviipaleen kera.

You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram