Pikkumunkit ja passionhedelmä curd tahna

maanantaina, huhtikuuta 27, 2015

En ole aikaisemmin ikinä itse valmistanut munkkeja ja myös syön niitä erittäin harvoin. Vaikka pidän kaikenlaisista leivonnaisista ja myös syön niitä, munkkien kohdalla yleensä pysähdyn. Jostain syystä aina epäilen, että munkki, donitsi tai ihan millä vaan nimellä rasvassa paistettu leivonnainen jää asumaan minussa todella pitkäksi ajaksi, joten yritän olla antamatta niille edes pikkusormea.

Bloggailu ja mieheni kuitenkin saavat minut tekemään outoja asioita, ja vapun kunniaksi valmistin pieniä munkkeja, joita kasteltiin herkulliseen makeaan ja samalla happamaan passionhedelmä curdiin. Munkkeja oli jotenkin hauskaa ja vaivatonta tehdä, vaikka paistamisvaiheessa olin ihan varma, että lopputuloksena saan pinnalta palaneita raakoja palloja. Mutta ei, tummasta väristä huolimatta munkit olivat pehmeitä ja maukkaita. Yllätyin hieman, etteivät ne olleet edes niin rasvaisia kuin kuvittelin.  Uskon kuitenkin edelleenkin, että nämä pienet viattomat pallukat eivät ihan helposti minusta pois lähde. 

Pikkumunkit ja passionhedelmä curd tahna (n.22 kpl)

7 g kuivaa hiivaa
2 rkl lämmintä vettä
ripaus suolaa
100 g sokeria, + 100 g kuorrutukseen
2 kananmunaa
25 g voita sulatettuna
1,25 dl maitoa
0,6 dl kevytkermaa
450 g vehnäjauhoja
öljyä paistamiseen

2 kananmunaa
1,25 dl passionhedelmän sisusta (n. 6 hedelmää)
75 g sokeria
60 g voita pehmennettynä

  • Sekoita hiiva, 2 rkl lämmintä vettä ja 1 tl sokeria isossa kulhossa ja anna turvota 10 minuuttia.
  • Lisää hiivaseokseen 2 kananmunaa, 100 g sokeria, voi, maito, kerma, jauhot ja ripaus suolaa. Sekoita hyvin ja vaivaa taikina 5 minuuttia. Peitä taikina pyyhkeellä ja anna kohota 1,5 tuntia.
  • Valmista curd sekoittamalla kananmunat, hedelmien sisus ja sokeri pienessä kulhossa. Aseta kulho vesihauteen päälle ja keitä keskilämmöllä kokoajan sekoittaen n. 8 minuuttia tai kunnes tahna sakenee. Ota kulho pois lämmöltä ja vatkaa sekaan pehmeä voi sekoittaen. Peitä tahna kelmulla ja anna jäähtyä.
  • Muodosta kohonneesta taikinasta n. 22 kpl pingispallon kokoista munkkia. Lämmitä öljyä paksupohjaisessa kattilassa tai kasarissa 160-asteiseksi. Paista munkit öljyssä pienissä erissä noin 4 minuuttia välillä kääntäen. Nosta valmiit munkit reikäkauhalla talouspaperille, jonka jälkeen pyöritä ne sokerissa. Tarjoa passionhedelmä tahnan kanssa.  

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. "Bloggailu ja mieheni saavat minut tekemään outoja asioita" :D Munkit eivät ole minullakaan kuuluneet repertuaariin, tosin isäntä teki pari vappua sitten oikein kelpoja donitseja. Ja myönnän, että terveellistä tai ei, sellainen vastapaistettu, tuore munkkirinkilä on ihan sairaan hyvää. Pikkumunkit taas ovat sen verran pieniä, että eivät ne voi kenellekään pahaa tehdä :) Tosi hyvän näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Kyllä vastapaistettuina näitä pitää syödä. Seuraavana päivänä maistoin enemmäkseen rasvan.. Pieniä niiden pitää olla, eivät tee kenellekään pahaa ja voi syödä vaikka muutaman;)

      Poista

Instagram