Paahdettu munakoisokeitto inhokkimausteella

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2016


Kaikenlaisia munakoisoherkkuja on tullut valmistettua ja syötyä mutta munakoisokeittoa en muista maistaneeni. Vaikka varmastikin se on moneen kasviskeittoon sivurooliin päässyt. Kun aloin miettiä millä keittoa maustaisin, käteeni osui paketti kuminaa. Siis mauste jota en yleensä siedä, enkä ikinä käytä, mutta jostain syystä ajattelin sopivan tähän makumaailmaan. Makujen suhteen yritän olla avarakatseinen ja tiedän, että ainakin paremmissa ravintoloissa monesti ei niinkään suosikkeihin kuuluvat maut ovat minut yllättäneet. Taitavissa käsissä pahimmatkin traumamaut saavat monesti ihan uuden elämän. Joten ajattelin kokeilla, onnistuuko sama temppu itseltänikin, ja sehän onnistui. Pieni ripaus kuminaa antoi keitolle omanlaisen herkullisen lisän, dominoimatta kuitenkaan koko keittoa. Kumina sai siis lisäelämän minun keittiössä.

Sosekeittojen makua monesti pyöristellään kermalla ja hetken mietin pitääkö tälläkin kertaa turvautua tähän melko varmaan kikkaan, mutta jätin sen väliin, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Sellaista kuitenkin kaipaavat voivat aina lisätä kuumaan keittoon nokareen smetanaa. 


Munakoisokeitto

2 isoa munakoisoa, n. 1 kg
1 sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
puolikas punaista chiliä hienonnettuna, siemenet poistettuna
0,3 tl kuminaa
2,5 dl tomaattimurskaa
n. 5 dl kasvislientä
2 rkl öljyä paistamiseen
puolikkaan limeen mehu
suolaa ja pippuria
pieni ripaus sokeria
kourallinen korianterilehtiä tarjoiluun.

  • Tee munakoisoihin haarukalla reikiä ja paista kokonaisina 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Anna munakoisojen hieman jäähtyä ja kuori paahtunut kuori pois. Ota pehmeä sisus sivuun.
  • Lämmitä öljy kattilassa ja kuullota sipuli. Lisää joukkoon valkosipuli, chili ja kumina. Paista kolmen minuutin verran.
  •  Lisää kattilaan tomaattimurska ja munakoisojen sisus. Mausta hieman suolalla, pippurilla ja pienellä ripauksella sokeria. Kaada kasvisliemi kattilaan ja keitä kannen alla n. 10 minuuttia. Nosta keitto liedeltä ja soseuta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
  • Takista keiton maku ja mausta limenmehulla ja tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Keitä keitto vielä viitisen minuuttia. Koristele annokset korianterilehdillä. 


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Jännä idea maustaa keitto kuminalla.Olen syönyt ystävän tekemää munakoisokeittoa,oli hyvää mutten pyydänyt ohjetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yllätyin tästä valinnasta;) Mutta oli kyllä hyvä!

      Poista
  2. Inhosin lapsena kuminalla maustettua leipää, nykyisin suhde on aika neutraali. Heittämällä en olisi arvannut sitä inhokiksesi! Kermalle on paikkansa mutta olen ruvennut välttämään sen lorottamista vähän sinne sun tänne - se on vaan ihan liian helppo tapa peittää virheet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina fiilis, että miksi hyvää leipää pitää pilata kuminalla;) Ja totta, kun maut eivät toimi kerma pelastaa))

      Poista

Instagram