Suklaa-banaani muffinssit

maanantaina, heinäkuuta 18, 2016


Mustuneet banaanit, jotka eivät juuri ketään houkuttele, ovat varmasti silloin tällöin tuttu näky monessa kodissa. Ne kuuluvat siihen ns. hävikki kategoriaan, joita en viimeiseen asti raaski heittää roskiin, vaikka tiedän, etteivät ne siitä houkuttelevammiksikaan muutu. Silloin tällöin jaksan kehittää niiden pelastusoperaation ja nyt vuorossa olivat muffinssit. Kuvittelin, että suklaalla höystettynä ne maistuisivat vaativimmillekin kriitikoille ja näinhän siinä kävikin. Banaani tuo taikinalle ihan omanlaisen koostumuksen, mutta minulle muffinseissa tärkein maun jälkeen kosteus oli kyllä kohdillaan. Valmistus onnistuu aika yksinkertaisesti vatkaimella ja tällä kertaa korvasin sokerin hunajalla, mitä pitää tehdä leivonnaisissa useamminkin. Nämä herkkupalat eivät saaneet kauan odottaa syöjiä, vaan mustat banaanit olivat hetkessä syöty. 


Suklaa-banaani muffinssit 12 kpl   

125 g voita huoneenlämpöisenä
0,75 dl hunajaa
2 kananmunaa
2 keskikokoista banaania soseutettuna
225 g vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1-1,5 dl suklaata pieninä paloina

  • Vatkaa voi ja hunaja kuohkeaksi. Jatkaa vatkaamista ja lisää kananmunat yksitellen. Vatkaa joukkoon soseutetut banaanit.
  • Sekoita jauhot sekaisin ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää suklaapalat ja sekoita.
  • Annostele taikina muffinssivuokiin täyttäen 2/3 vuoasta. Paista 170-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla, jonka pitää tulla kypsästä muffinssista kuivana. Anna hieman jäähtyä.


You Might Also Like

0 kommenttia

Instagram