Syötävää taidetta

maanantaina, maaliskuuta 28, 2016


Vuosia sitten pidin maustettujakin jogurtteja terveellisenä välipalavaihtoehtona sen enempää tuoteselostusta tutkimatta. Sitten näin kuvan, joka kertoi montako sokeripalaa yksi jogurttipikari keskimäärin sisältää. Siihen minun jogurtin syöminen loppuikin. Ehkä vähän järkytyinkin kun huomasin, paljonko sokeria olen tietämättäni tunkenut kehooni. En sinänsä kiellä itseltäni sokeria, mutta sen piilotetusta versiosta yritän pysyä erossa. Maustetut purkit jäivät kauppahyllylle, oma jogurtti vaihtui maustamattomaan, ja maustelin sitä oman maun mukaan tuoreilla hedelmillä ja marjoilla.

Tämän takia olin todella ilahtunut, kun kauppoihin alkoi ilmestyä vain hedelmillä tai marjoilla maustettuja jogurtteja, jotka vielä maistuivatkin hyvältä. ArlaLuonto+ - jogurtit olivat minulle entuudestaankin tuttuja, mutta saatuani kutsun osallistua ruokataiteilija Ida Froskin ja Arla Luonto+ leikkimieliseen ruokataidehaasteeseen tutustuin myös uusiin herkullisiin Arla Luonto+ jogurttien makuihin. Haasteen tehtävänä oli koota syötävä ”taideteos”, jossa oli tarkoitus käyttää luonnollisesti Arla Luonto+ jogurttia.

Koska jotenkin arvasin, että meidän perheessä tällaisesta taiteesta eniten ilahtuu kolme-vuotias nuori mies, niin teoksen aiheeksi valitsin hänelle mieluisan. Appelsiini-porkkana jogurtti sai lautaselle kaveriksi luonnollisesti tuoreita appelsiinejä, porkkanaa, erilaisia herkullisia siemeniä, kaakao nibsejä ja vadelmaa kukkien ja perhosen muodossa. Kiitos Ida Frosk ja Arla hauskasta haasteesta! Näin kokemattomalle tämä ei ollut helppoa, mutta hauskaa ja erittäin terapeuttista.  

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Suloinen taidelautanen! en ole itse vielä ehtinyt toteuttamaan alustavia ajatuksia, saa nähdä miten käy :) haastava haaste kun ruokataide ei ole aivan ominta alaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tämä oli yllättävänkin vaikea toteuttaa.. Pitää ruveta harjoitella:)

      Poista
  2. Tämä on superhieno! Ihan voittaja-ainesta! :-) Mulla tulee kanssa kiire toteuttaa oma, toivottavasti ehdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai voittaja-ainesta...;) En ihan itse usko mutta kiitos paljon! ))

      Poista

Instagram