Tomaattipesto

perjantaina, toukokuuta 15, 2015

Vaikka kutsunkin tätä herkullista tomaattitahnaa pestoksi, sen käyttö on kuitenkin paljon perinteistä pestoa monipuolisempaa. Käyttötarkoitukselle vain mielikuvitus on rajana. Maukas tahna maistuu sellaisenaan leivän päällä, lihan tai kalan kastikkeena, mausteena tai erilaisissa täytteissä. Olen joskus vuosia sitten tehnyt tämän nyyttärikutsuihin ja jouduin korvamaan silloin perinteiset pinjansiemenet auringonkukansiemenillä. Tahna sai sinä iltana niin paljon kehuja, että siemenistä tulikin minun tomaattipeston pakollinen ainesosa. Valmistus taas on niin helppo, että kauppojen valmiiden tahnojen ostaminen olisi melkein rikollista.

Tomaattipesto
150 g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
n. 250 g tuoreita tomaatteja
½ tuoreen basilikan ruukkua (n.2,5 dl lehtiä)
1-2 valkosipulinkynttä
½ dl oliiviöljyä
2 rkl auringonkukansiemeniä
1 tl omenaviinietiikkaa
1 tl sokeria (tai vaahterasiirappia)
suolaa ja pippuria

  • Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja hienonna tahnaksi. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Minäkin just tein tomaattipestoa(mutta cashewpähkinöillä ) ja laitoin kuvan instagramiin just ennen tekoa. En lisää omaani myöskään sokeria mutta muuten aika paljon muistuttaa tuota omaasi.Rakastan tahnoja ja tomaattipesto on ihanaa:)

    VastaaPoista
  2. Samoin täällä, voisin elää kasvistahnoilla;) En tiedä miks mutta tykkään lisätä aina ripauksen sokeria melkein kaikkiin tomaattipohjaisiin ruokiin)) Cashewpähkinät taas sopivat melkein ihan mihin vaan!

    VastaaPoista

Instagram