Raparperitartaletit

torstaina, toukokuuta 28, 2015

Raparperi on yksi minun kevään lempiherkuista. Valitettavasti tässäkin tapauksessa olen meidän perheessä ainoa jolle se maistuu. Käytin tilaisuutta hyväksi kun sain kutsun ystäväni luokse ja valmistin tuliaiseksi raparperitartaletteja. Alkuperäinen resepti on Nigella Lawsonin How to be a domestic goddess – kirjasta, jossa se valmistetaan ison tortun muodossa. Ajattelin kuitenkin, että pienet tartaletit ovat ehkä nätimmät ja sain tilaisuuden kerrankin käyttää kaappiin unohdettuja pikkuvuokia. Reseptin annos on mitoitettu yhdelle halkaisijaltaan noin 25 cm kokoiselle piirakkavuoalle.

Raparperitorttu tai tartaletit
800 g raparperia
250 g sokeria

Taikina
150 g vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
85 g kylmää voita pieninä paloina 
85 g kylmää tuorejuustoa
2-3 rkl kylmää vettä

Täyte
200 g tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
(3 rkl jälkiruokaviiniä tai rommia tai muuta alkoholia maun mukaan )
  • Kuori hieman raparperia ja leikkaa 2 cm paloiksi. Kaada raparperit isoon uunivuokaan, lisää sokeri ja sekoita. Peitä vuoka foliolla ja paista 190-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.
  • Valuta raparperista mehut talteen ja anna jäähtyä.
  • Sekoita nopeasti tehosekoittimessa tai käsin kaikki taikinan ainekset pehmeäksi palloksi. Kääri kelmuun ja anna seisoa jääkaapissa vähintään 20 minuuttia.
  • Voitele halkaisijaltaan n. 25 cm kokoinen torttuvuoka. Kauli taikina levyksi ja asettele vuokaan. Anna taikinan seisoa jääkaapissa ainakin puoli tuntia.
  • Peitä taikina foliolla ja kaada päälle esim. kuivia herneitä painoksi. Paista 190-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Poista varovasti vuoasta herneet sekä folio ja jatkaa paistamista vielä 5 minuuttia kunnes taikina on hieman kauniin kullan värinen.
  • Vatkaa hieman täytteen kaikkia aineksia keskenään. Täytä jäähtynyt taikinapohja tuorejuustokreemillä ja asettele päälle raparperipalat.
  • Keitä pienessä kattilassa n. 6 rkl raparperimehua, niin että siitä muodostuu siirappi ja valuta siirappi piirakan raparperien päälle. 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Oi mitkä tartaletit! Raparperi on ihanaa. Sain viime kesänä vihdoin elämäni ensimmäisen taimen omaan pihaan, ja se piti tietysti ottaa muutossa sieltä mukaankin. Miehen mielestä mulla oli prioriteetit vähän sekaisin ja hän sai varmaan harmaita hiuksia kaivellessaan sitä raparperia kukkapenkistä toiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan selkeästi prioriteetit kunnossa;)! Eiks raparperi on aika vaatimaton kasvi, eli varmasti viihtyy uudella pihalla!

      Poista

Instagram